Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja

Oyinkan Braithwaiten romaani on omanlaisensa tapaus, jollaiseen harvoin törmää. Kummallinen sekoitus vahvalla asenteella ryyditettyä nuorisokuvausta, vähintäänkin monimutkaisia perhesuhteita ja splatterimaisia tapahtumia sekä häiriintynyttä ihmissuhdekuvausta, ainakin näitä löytyy Braithwaiten tarinasta. Samaan aikaan kokonaisuus on niin räväkkä ja mustan huumorin ryydittämä, että se on jollain tapaa viehättävä – raaoista juonenkäänteistään huolimatta.

Juoni on seuraavanlainen: Päähenkilöinä on kaksi nigerialaista siskosta. Ayoola on kaunis ja suosittu nuori nainen, jolla riittää vientiä. Kun Ayoolan poikaystävät sitten yksi kerrallaan alkavat kupsahtaa, vieläpä dramaattisesti veitset sydämissään, on selvää, että Ayoolalla on jotain tekemistä kohtaloiden kanssa. Ayoolan jälkiä siivoilee hänen kunnollinen sairaanhoitajasiskonsa, Korede, joka auttaa Ayoolaa myös peittelemään tekojaan.

Seurustelun ensimmäisenä kuukausipäivänä Ayoola puukotti Femin hänen omassa kylpyhuoneessaan. Ei tietenkään tarkoituksella. Femi oli vihainen, karjui Ayoolalle, hönki hänen naamalleen kuumaa sipulinhajuista hengitystä. (Mutta miksi Ayoolalla oli veitsi mukanaan?)”

Korede joutuu kuitenkin hankalien kysymysten äärelle viimeistään silloin, kun Ayoola iskee silmänsä Koreden ihastukseen, tämän sairaalassa työskentelevään kollegaan, lääkäri Tadeen. Kumpi lopulta painaa vaakakupissa enemmän: uskollisuus ja vastuuntunto suhteessa sisarukseen vai oikeudentunto?

Sydämeni jysähtää lattiaan, mutta nyt ei ole aikaa poimia sitä sieltä.”

Braithwaiten pieni romaani kulkee lyhyiden lukujen myötä melko kepeästi, rujosta aiheestaan huolimatta. Kepeyttä alleviivaa myös turhamaisen Ayoolan suhde someen. Murhankin jälkeen sisko joutuu toppuuttelemaan, ettei Ayoola paljasta itseään instagram-päivityksillään. Huumori on sysimustaa, mutta sitä on.

Braithwaiten tarinasta voi yrittää etsiä näennäisen kepeyden ja splatterkomedian välimaastosta syvempiä teemoja, kuten vaikkapa naisten asemaan, väkivallan sukupuolittuneisiin asetelmiin tai ihan vain sisarussuhteen lujuuteen liittyen. Tällaisia mielleyhtymiä tarinasta tulee, mutta kokonaisuutena se ei kuitenkaan ryhdy liiemmälti selittelemään tai tyydyttämään lukijan kaipuuta löytää tällaisia järkeviä selityksiä häiriintyneen tarinan uumenista.

Selvää on, että teos on kuitenkin ennen muuta naisten tarina, miehet jäävät selvästi sivuosiin ja kohtaloidensa myötä heitä sivuutetaan ihan konkreettisestikin. Näin se kääntää perinteisten sarjamurhaajakertomusten sukupuoliasetelmat toisinpäin. Siinä missä ”perinteisemmissä” sarjamurhaajakertomuksissa tutunoloisessa asetelmassa mies, usein löyhästikin perustelluin motiivein, tappaa naisia, ei liiemmin Ayoolankaan motiiveja vaivauduta analysoimaan.

Jotain hurmaavaa tässä teoksessa silti on. Ehkä sen tekee tarinan anarkistinen asetelma ja vimma tai aseistariisuvan napakka kieli, joka onnistuu iskemään, vaikka itse tarina paljon hämmennystä jälkeensä jättääkin.

Osallistun kirjalla Helmet 2022 -lukuhaasteeseen #22 (kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä).

Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja
My sister, the serial killer
Suom. Kaisa Kattelus
2020 (2018), WSOY
235s.
Kansi: Michael J. Windsor, Getty Images, Shutterstock

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s