Svetlana Aleksijevitš: Neuvostoihmisen loppu

Svetlana Aleksijevitšin Neuvostoihmisen loppu -romaanin pohdinta keskellä Venäjän aloittamaa hyökkäyssotaa Ukrainassa on vähintäänkin mielenkiintoista. Se avaa näkökulman Neuvostoliiton hajoamisen ja sen raunioille syntyneen Venäjän taitekohtaan ja marssittaa esille ihmiset näiden kahden valtion ja valtajärjestelmän välissä. Aleksijevitš dokumentoi, kuten usein aiemminkin, erityisesti tavallisten ihmisten kertomuksia, tunteita, ajatuksia ja tarinoita.

Aleksijevitš on haastatellut ihmisiä noin kymmenen vuoden ajan, Neuvostoliiton romahtamisesta vuonna 1991 aina 2010-luvun alkuvuosiin. Sen päähenkilöinä on iso joukko eri-ikäisiä ja -taustaisia ihmisiä sekä vahvasti kommunisteista, puolueaktiiveista ja Neuvostoliittoon järjestelmänä uskovista tilanteeseen sopeutuneisiin ja järjestelmää kritisoineisiin. Aleksijevitš antaa kaikille näille eri tulokulmille äänen. Tarinat ovat omanlaisiaan, mutta on niissä yhtymäkohtiakin, toistuvia kaikuja.

Ensimmäiseen joukkoon kuuluneiden tarinoissa toistuu esimerkiksi vahva usko järjestelmään, joka pitää huolen omistaan. Äänenpainot ovat patrioottisen ylpeitä ja nostalgisoivia. Järjestelmän romahdettua ja kapitalististen tendenssien vallatessa alaa jotain tästä vahvasta huolenpidosta on monien muistoissa jäänyt uupumaan. Katkeriakin äänenpainoja kuullaan. Monille näistä tarinankertojista Neuvostoliitto on nimenomaan edustanut tasa-arvon järjestelmää. Kertomuksissa vilisee myös aimo annos venäläistä kulttuurihistoriaa ja taiteilijoiden perintöä.

Mutta mikä minulta on hävinnyt? Niin kuin elin ennen pikku mökissä ilman mitään mukavuuksia – ilman vesijohtoa, ilman viemäriä, ilman kaasua – niin elän nytkin.

Toisaalla piirtyy puolestaan kuva ihmisoikeuksien räikeästä polkemisesta, vainoista ja terrorismista, pelolla hallitsemisesta ja väkivallasta. Aleksijevitš tuo esille tarinoita, jotka jatkuvat vuosikymmenestä toiseen ja rakentavat kansallista identiteettiä, murtumineen päivineen. Hän kuvaa paljastavasti tätä narratiivia, mutta pidättäytyy kuitenkin pääosin tuomitsemasta.

Nobel-palkittu, Valko-Venäjältä kotoisin oleva Aleksijevitš tunnetaan itse Putinin hallinnon ja oman maansa hallinnon kriitikkona. Kirjailija kuitenkin malttaa pääosin pysytellä sivuroolissa antaessaan haastateltavilleen puheenvuoron.

Haastattelumuotoinen kerronta – olkoonkin, että se tietenkin mahdollistaa monenlaista tarinankerrontaa sekin, dokumentaarisenakin vähintään valinnanvaraa siitä, mitä ottaa tarinaan mukaan – tuo eräänlaiseen dokumentti- tai reportaasiromaaniinkin uskottavuutta. Aleksijevitš antaa pääosin päähenkilöidensä puhua ja monenlaista avautumista luvassa onkin. Kaiken kaikkiaan, ja erityisesti tämänhetkisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa, Aleksijevitš tarjoaa kiinnostavia näkökulmia historiaan ja sen tähänkin päivään luomiin varjoihin.

Se oli sosialismia, ja se oli yksinkertaisesti meidän elämäämme. Emme me silloin siitä paljon puhuneet. Mutta nyt, kun maailma on peruuttamattomasti muuttunut, se silloinen elämämme on alkanut kiinnostaa kaikkia; olipa se millaista tahansa, se oli meidän elämäämme.”

Osallistun kirjalla Helmet 2022 -lukuhaasteeseen #1 (kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota).

Svetlana Aleksijevits: Neuvostoihmisen loppu
Vremja second hand
Suom. Vappu Orlov
2018 (2013), Tammi
697s.
Kansi: Markko Taina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s