Agatha Christien luoman belgialaisen Hercule Poirot -etsivän seikkailut eloon herättänyt Sophie Hannah alkaa visaisella mysteerillä. Poirotin oven taakse ilmestyy nainen, joka tivaa Poirotilta, miksi tämä on lähettänyt hänelle kirjeen, jossa häntä syytetään Barnabas Pandy -nimisen miehen murhasta, vaikka nainen ei ole tästä ikinä kuullutkaan. Kuka on Barnabas Pandy ja miksi samanlaiset kirjeet on lähetetty myös muutamalla muulle ihmiselle?
Tätä mysteeriä Poirot ryhtyy selvittämään yhdessä poliisikomisario Edward Catchpoolin kanssa, joka toimii myös vuorollaan tarinan kertojana. Kolmella neljästä kirjeen saajasta tuntuu olevan selkeämpi yhteys, kun taas viimeinen kirjeensaaja on mystisempi tapaus.
”Kirjoitan tätä kertomusta, jota Poirot myöhemmin päätti kutsua Kolmen neljänneksen arvoitukseksi, kirjoituskoneella, jonka e-kirjain on viallinen. En tiedä, julkaistaanko tätä koskaan, mutta jos luette painettua versiota, e-kirjaimet ovat tietysti virheettömiä. On kuitenkin tärkeää, että tässä alkuperäisessä versiossa on (vai pitäisikö tulevien lukijoiden kannalta sanoa että oli?) pieni lovi jokaisen e-kirjaimen poikkiviivassa – kuin pieni reikä musteessa.”
Hannahin tämänkertaisessa Poirot-seikkailussa ammennetaan jälleen monista Christie-kliseistä. Juoni on monipolvinen ja sen purkamiseen käytetään erinäisiä metaforia. Etsivän tarkka silmä kiinnittyy yksityiskohtiin.
”Poirot oli erheellisesti olettanut, että parit olisivat siististi erillään aivan kuin kakkuviipaleen keltaiset ja vaaleanpunaiset ruudut. Nyt tilanne olikin kaikkea muuta kuin selkeä: Hugo Dockerill tunsi Sylvia Moralen.”
Loppuhuipennus paljastetaan tuttuun tapaan niin, että Poirot kutsuu kaikki koolle ja syyttävä sormi käy läpi vuorotellen monia eri hahmoja ennen varsinaisen syyllisen paljastumista ja tapauksen ratkeamista. Löytyy myös kartanoa ja eri luokkia läpileikkaavia karikatyyrimäisiä henkilöitä.
Christien Poirot oli vankkumaton kuolemantuomion kannattaja ja tästä muistuttaa myös Hannah.
”Bien. Uskon, että kuolema on aina tragedia, oli syy mikä hyvänsä. Jos joku kuitenkin on syyllistynyt mitä kauheimpaan rikokseen, niin eikö ole oikein, että hän kärsii siitä myös kovimman rangaistuksen? Eikö se ole oikeudenmukaista?”
Hannah on opiskellut Poirotinsa ja Christiensä niin tarkasti, että hyvin rakennetun hahmon ja seikkailun parissa viihtyy. Juoni on monisyinen, mutta sen selvittämistä on viihdyttävää seurata, kliseistä huolimatta. Kun lukee useamman Hannahin Poirot-tarinan tulee kuitenkin mieleen, että voisiko Poirotin hahmo jollain tapaa kehittyä. Olisiko se pysynyt näin staattisen samanlaisena Christien käsissä, vuosista ja vuosikymmenestä toiseen. Vaikka Poirotin brändi on vahva, voisiko siihen ujuttaa myös hieman Hannahin omaa näkemystä?
Sophie Hannah: Kolme neljästä
The Mystery of Three Quarters
Suom. Terhi Vartia
2018, WSOY
334s.
Kansi: ei mainittu
Sivumerkkejä 