
Janne Saarakkalan esikoisromaani on sukupolviromaani nuorista aikuisista seksuaalisen vapautumisen ja identiteetin etsinnän pyörteissä. Romaanin keskushenkilöistä Erika ja Tomi tutustuvat ja ystävystyvät koululaisina pohjoisessa Kemin kaupungissa. Tarina seuraa heitä nuorina ja myöhemmin opiskelijaikäisinä Helsingissä.
Tomi on homoseksuaali ja varsin sinut oman identiteettinsä kanssa jo nuorena. Erika puolestaan hakee omaa rooliaan, muun muassa käymällä Afrikassa ja työskentelemällä teatterissa. Kaksikko ystävystyy myös helsinkiläislähtöisen Valtterin kanssa, joka on niin ikään seksuaalista identiteettiään hakeva teatterikoululainen.
Romaani kiertyy kolmikon välisten suhteiden ja oman elämän suunnan hakemisen ympärille. Seksuaalinen vapautuminen on päähenkilöiden ympärillä jo ottanut harppauksia eteenpäin, mutta lähiympäristössä nitkutellaan vielä vanhojen odotusten, parisuhdeihanteiden ja raamien maailmassa. Näiden ristipaineessa kipuilevat välillä myös päähenkilöt. Se luotaakin kiinnostavasti sivujuonteena erityisesti seksuaalivähemmistöjen historiaa ja aseman muutosta niin Suomessa kuin muualla Euroopassa, jossa romaanissa Helsingin lisäksi myös liikutaan.
Romaani sisältää poikkeuksellisen paljon seksikohtauksia, eikä mitään kaunisteltuja ja eteerisiä, vaan hyvinkin suorasukaisia ja graafisia. Päällimmäiseksi mieleen jää kuitenkin henkilöiden identiteetin etsiminen ja omanlaisensa kasvukertomukset.
Janne Saarakkala: Sen pituinen se
2020, Like
405s.
Kansi: Tommi Tukiainen