Brittiläisen kuivakkaalla mutta huvittavalla huumorilla ryyditettyjä ihmissuhdeseikkailuja tarjoilee David Nicholls, jonka tarinat ovat nähneet päivänvaloa myös televisioruuduilla.
Douglas Petersen on viisikymppinen biokemisti, jonka pitkäaikainen vaimo Connie herättää miehensä eräänä yönä ja ilmoittaa jättävänsä miehensä 25 avioliittovuoden jälkeen. Eroilmoituksesta huolimatta pariskunta lähtee vielä viimeiselle yhteiselle matkalle, pitkälle Euroopan matkalle ”Grand Tourille”, yhdessä 17-vuotiaan poikansa Albien kanssa. Tällä pitkän avioliiton joutsenlaulu-matkalla Douglas päätyy käymään läpi suhteen vaiheita aina Connien tapaamisesta siskonsa kutsuilla sen erilaisiin kehitysvaiheisiin. Samalla hän käy läpi omaa elämäänsä miehenä ja isänä. Tarinasta muodostuu hauskoja kommelluksia, mutta samaan aikaan myös ikiaikaisia, syvällisiä pohdintoja sisältävä matka paitsi Eurooppaan myös elämään.
Nicholls vie lukijan läpi Euroopan ja kirja muistuttaakin välillä jopa matkakirjaa. Matkalla käydään muun muassa Amsterdamissa, Pariisissa, Venetsiassa ja Madridissa.
”Huomasin rakkauteni Amsterdamiin hiipuvan. Ensinnäkin pyöriä oli aivan liikaa. Homma oli riistäytynyt täydellisesti käsistä, sillat ja kadut ja lyhtypylväät tukehtuivat niihin, ikään kuin ne olisivat jonkinlainen ulkoavaruuden rikkaruoho. Monet pyörät olivat kaiken lisäksi huonokuntoisia, ja aloin fantisoida [sic] mitä tekisin, jos olisin Amsterdamin pormestari. Järjestäisin niiden pirun vekottimien joukkoteurastuksen: määräisin ehdottoman yhden pyötän politiikan.”
Pääosassa on kuitenkin ihmissuhteet, joita Nicholls käy läpi nokkelan humoristisesti. Käy selväksi, että aviopari on melko erilaisia keskenään, joskin pitkään liittoon on mahtunut myös aitoa rakkautta. Nichollsin humoristiseen tyyliin kuuluu hienoinen henkilöhahmojen karikatyyrimäisyys, mutta silti henkilöistä tehdään inhimillisiä ja uskottavia. Douglas on tavallinen ja ”kelvollinen naama”, kuten hänen vaimonsa on kuvaillut. Connie taas muistuttaa ulkomaista näyttelijätärtä. Albie on äitiinsä tullut, cool, syvällinen ja tunneälykäs.
”’Hei kaikki.” Tämä on ihana veljeni Douglas. Olkaa hänelle kilttejä, hän on ujo!’ Siskoni ei pitänyt mistään niin paljon kuin siitä, että sai osoitella ujoja ihmisiä ja mylviä: ’UJO!’”
Kun avioliiton rippeissä ei vaikuta enää olevan pelastettavaa ja Douglaskin tämän alkaa ymmärtää, kääntyy tarinan fokus isä-poika-suhteeseen, jossa toivoa vielä on.
”Lyhyesti sanottuna poikani saa minut tuntemaan, että olen hänen isäpuolensa. Minulla on kokemusta yksipuolisesta rakkaudesta, ja voin vakuuttaa, ettei se ollut järin miellyttävää. Mutta kun rakastaa yksipuolisesti ainoaa elossa olevaa jälkeläistään, se on aivan oma hitaan kidutuksen lajinsa.”
Douglasin odysseia vie hänet Italiaan poikansa perään ja siellä hän kohtaa myös kiinnostavan tanskalaisen hammaslääkärin, Freja Kristensenin.
”Söin viimeisen varastetun mintun. Eräässä suositussa laulussa sanotaan, että jos toista rakastaa, hänet on päästettävä vapaaksi. No, se on hölynpölyä. Jos toista rakastaa, hänet täytyy sitoa itseensä raskain metalliketjuin.”
Nichollsin matkassa on helppo viihtyä aidosti välillä naurattavan huumorin ja lämminkatseisen ihmiskuvauksen vuoksi.
Osallistun kirjalla Helmet 2023 -lukuhaasteeseen #19 (kirjassa on paikka, jossa olet käynyt).
David Nicholls: Yhtä matkaa
Us
Suom. Inka Parpola
2014, Otava
444s.
Kansi: ei mainittu
Sivumerkkejä 