Queenie Jenkins on Iso-Britanniassa asuva, jamaikalaistaustainen nuori toimittaja. Hänen valkoihoinen poikaystävänsä Tom on juuri ilmoittanut haluavansa pitää taukoa. Samaan aikaan Queenie saa keskenmenon.
Toimittajan työtkään eivät oikein suju. Hän haluaisi kirjoittaa merkittävistä ajankohtaisista ilmiöistä, kuten #metoo- ja #blacklivesmatter-liikkeistä, mutta ne eivät herätä kiinnostusta toimituksessa. Samaan aikaan Queenie kohtaa niin suoraa kuin rakenteellistakin rasismia ja seksismiä monessa käänteessä.
”Kun espanjalainen henkilöstösihteeri sanoi minulle ihan oikeasti töihin perehdyttämisen yhteydessä: ’Sinulla on käynyt onni, kun olet päässyt tänne töihin! On täällä muitakin sinunlaisia, mutta ei samanvärisiä’, en ollut varma kuulinko oikein, joten pyysin häntä toistamaan. ’Tiedäthän sinä! Tummaihoisempiakin on, mutta ne ovat IT-puolella.’ Olin avannut suuni vastatakseni (en tosin vieläkään tiedä, mitä olin aikeissa sanoa), mutta hän keskeytti toteamalla: ’Älä huoli, mieheni on musta, joten minä tunnen teidät kyllä.’ Nyt hän on poissa. Saiko hän potkut? En yllättyisi.”
Queenie suree suhteen kariutumista, mutta kelatessaan suhdettaan läpi hän näkee siinä myös monia ongelmia. Suhde ei oikein ikinä ole ollut tasavertainen. Myöskään uusi deittailuelämä ei vaikuta kovin hohdokkaalta. Hän muun muassa ihastuu walesilaiseen Guy-nimiseen mieheen, mutta hänkään ei kohtele Queenieta kovin ylentävästi. Jollain tapaa kaikki miehet tuntuvat olevan varsin epäkypsiä tapauksia, pahimmillaan väkivaltaisia tai vähintään seksistisiä.
”’Ehkä pitäisi välillä kokeilla valkoisia miehiä. Kohtelisivat paremmin.’ ’Niinkö luulet?’ kysyin viime kuukausen kaltoikohtelun välähtäessä silmieni editse. ’Joo. Mutta ei ne kyllä minusta tykkäisi.’ Kyazike kohautti harteitaan. ’Liian tumma. Ei ne tykkää tummasta mustasta tytöstä.’ ’Älä nyt höpise. Minä olen todiste siitä, etteivät ne halua meitä, oli sävy mikä hyvänsä.’ Huokaisin raskaasti. Miksen minä voi saada onnellista loppua, Kyazike?’ ’Oletko tosissasi?’ Kyazike nauroi. ’Luuletko sinä, että elämä on elokuvaa? Ja siis vaikka olisikin, fam, niin me ollan mustia. ’Oli sävy mikä hyvänsä’, hän matki ääntäni. ’Meidät tapettaisiin ensimmäisinä.’”
Britti Candice Carty-Williamsin romaani on samaan aikaan riemukas, hauska, suora ja vakava romaani. Se on täynnä arkista rasismin kuvausta erityisesti nuoren mustan naisen näkökulmasta. Queenie on hahmona hauska, mutta jollain tapaa koko ajan alakuloinen. Carty-Williams heijastelee Queenien elämää isoihin poliittisiin liikehdintöihin.
Carty-Williams kertoo vakavasta aiheesta ja hätkähdyttävänkin rajuista asioista arkisesti, mutta ronskin humoristisesti. Dialogivetoisessa romaanissa parasta antia ovat erityisesti Queenien analyysit työyhteisönsä jäsenistä ja keskustelut ystävien kanssa.
Queenie lähentelee nuorten (aikuisten) romaania tyylillään, ehkä se saattaisi sieltä kategoriastakin löytyä kirjahyllyissä tai kirjastoissa. Romaani tarjoaa painavia puheenvuoroja ja huomioita ja osuu terävästi aikaansa.
Candice Carty-Williams: Queenie
Suom. Natasha Vilokkinen
2020, WSOY
462s.
Kansi: Orion Books / LJS, Gerrel Saunders
Sivumerkkejä 