Johanna Venho: Syyskirja

Romaani Tove Janssonista ei liene helpoimpia kaunokirjallisia tehtäviä, mutta sellaiseen on Johanna Venho kuitenkin rohkeasti tarttunut. Tarinan kehyskertomuksena toimii nuoren luontoaktivisti Marian tarina. Hän päätyy tapaamaan Tove Janssonia pienelle saarelle, jossa tämä asuu puolisonsa Tuulikki Pietilän kanssa. Maria ryhtyy kirjoittamaan ihailemastaan taiteilijasta ja heidän tapaamisista päiväkirjaansa. Janssonia kuvataan päähenkilö Marian kertoman kautta, mutta toisen henkilön … Jatka artikkeliin Johanna Venho: Syyskirja

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen

Urho Kekkonen on Suomen poliittisen historian hahmo, josta kaikille lienee muodostunut jonkinlainen käsitys, oli sitten lähteenä omat kouluaikojen historiantunnit tai myöhemmät kuva-, haastattelu- tai videonpätkät. Useimmat tietänevät myös hänen vaimonsa Sylvin ainakin nimeltä. Mediahuomiota on kuitenkin jaeltu enemmän Kekkosen naisseikkailuille ja niinpä Sylvi lienee monille jäänyt arvoitukselliseksi hahmoksi kuuluisan miehensä rinnalla. Johanna Venho tuo romaanillaan … Jatka artikkeliin Johanna Venho: Ensimmäinen nainen