Hester on Tiina Laitila Kälvemarkin hienon romaanin päähenkilö, kolmikymppinen opiskelija, jolla on sivupersoonallisuuksia. Hani, Ofelia ja Hanna P kulkevat Hesterin mukana kukin omilla ominaisuuksillaan. Ofelia on kontrollifriikki, joka laatii listoja, tilastoja ja taulukoita, ja tietää kaiken. Hani taas on päinvastoin, boheemi bilehile.
”Siksi on hyvä, että Hani toisinaan rutistaa Ofelian laatimat listat, sytyttää lampun keskellä yötä ja syö kaksi hyllyvää kermaleivosta sormin.”
Äänet päässä hiljenevät vain veden alla ja siksi Hester käy sukeltamassa päivittäin kaikenlaisissa vesissä kylpyammeista meriin.
Sivupersoonat kertovat Hesterin päässä myös tarinaa menneisyydestä. Siihen liittyy ainakin isäpuoli Jacek, puolalainen duunari, joka on tavannut Hesterin äidin tullessaan kaupunkiin rakentamaan turvavalleja ja patoja. Sittemmin Jacek sairastuu. Hesterille hän on kuitenkin edustanut turvaa, sillä hänen oma isänsä on ollut epävakaa.
”Isän asuessa Aurinkokiventiellä yllätykset kuuluivat jokaiseen päivään. Se ei johtunut ainoastaan isästä itsestään, vaan oli hänen ja äidin yhteisvaikutusta. He sytyttivät toisissan pieniä paloja, jotka väliin lämmittivitä, väliin polttivat savuavia reikiä yhteiseen elämäämme.”
Mutta Jacek liittyy jollain tapaa tapahtumiin, joita Hester tarinassa alkaa selvittämään. Jotain on tapahtunut uudenvuodenaattona kauan sitten ja näitä tapahtumia eri kertojat Hesterin pään sisällä pyrkivät aukomaan. Sivupersoonat syntyivät tuona uudenvuodenaattona, joten Hester haluaa selvittää, miksi niin tapahtui.
”Mutta jääsilmät katsovat sisäänpäin. Äiti ei huomaa. Äiti haluaa uskoa hyvää kaikista ihmisistä, niistäkin, joiden torahampaat vilkkuvat hymyillessä.”
Kälvemark kutoo taitavasti kudelmaa, jossa liikutaan välillä menneisyydessä, välillä nykyisyydessä ja jossa tarinaa kertovat kiinnostavasti saman pään sisällä seikkailevat äänet. Muistot, jotka kuitenkin värittyvät sen mukaan, kuka toimii kulloinkin kertojana, ovat romaanissa keskeisessä asemassa.
”Ehkä Ofelia on enemmän totta kuin minä. Ehkä sivupersoonat ovat olemassa oikeasti, ja minä en.”
Mielen hajoamista moniin eri persoonallisuuksiin – monipersoonahäiriötä – ei hirveästi ole käsitelty kaunokirjallisuudessa ja Kälvemark tekeekin romaanillaan kiinnostavan avauksen ja normalisoi mielenterveyden häiriöitä tavalla, joka on koskettava ja pysäyttävä. Kälvemarkin kieli on vaivatonta ja kielikuvat luontevia ja kauniita. Kokonaisuus soljuu puron (veden) lailla hienosti.
Osallistun kirjalla Helmet 2023 -lukuhaasteeseen #29 (kirjassa on minä-kertoja).
Tiina Laitila Kälvemark: H2O
2020, WSOY
265s.
Kansi: Martti Ruokonen / Elina Manninen
Sivumerkkejä 