Romaanin päähenkilö on Helena, kirjailija, joka rakastuu yhtäkkiä naiseen. Aiemmin heterosuhteissa elänyt Helena yllättyy uusista tunteista. Hänen rakkautensa kohde on naimisissa oleva nainen, joka kuitenkin lopulta jättää miehensä Helenan vuoksi. Päähenkilökertoja on yhtäältä hullaantunut uuteen kumppaniinsa, mutta toisaalta peilaa jatkuvasti muiden asenteita – tai tulkitsemiaan asenteita – homoseksuaalisuutta kohtaan. Hän tarkkailee jatkuvasti muiden suhtautumista, ja … Jatka artikkeliin Essi Kummu: Loiste
Kummu Essi
Essi Kummu: Hyvästi pojat
”Rakas lukija. Tämä ei ole niitä kirjoituksia, joiden lopussa on kasvettu ihmisinä. Tämä on niitä, joissa tehdään kierros, ja kun tullaan maaliin, ollaan epäonnistuttu ihmisinä ja kasvattajina ja tarvitaan ryyppy.” Essi Kummun romaani Hyvästi pojat on romaani menneistä suhteista ja niistä luopumisesta, eräänlainen tilinteon hetki kertojansa elämässä. Menneisiin suhteisiin kuuluvat esimerkiksi entinen puoliso, erinäiset poikaystävät … Jatka artikkeliin Essi Kummu: Hyvästi pojat