Tommi Kinnunen: Lopotti

Tommi Kinnusen esikoinen Neljäntienristeys teki minuun niin suuren vaikutuksen, että kynnys tarttua Kinnusen toiseen romaaniin, Lopottiin, oli suhteellisen korkealla. Olin jopa hieman pettynyt kuullessani, että Kinnusen toinen jatkaa Neljäntienristeyksen hahmoilla. Olisin janonnut taitavalta kertojalta jotain aivan uutta. Tämä ei toki tarkoita, etteikö Löytövaaran suvusta riittäisi kerrottavaa. Jos jonkun esikoisteoksen hahmoista elämää piti jatkaa, olen iloinen, … Jatka artikkeliin Tommi Kinnunen: Lopotti

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Jos kirjoittaisin kirjoja, Tommi Kinnusen esikoisteos Neljäntienristeys on kirja, jonka olisin halunnut kirjoittaa. Siksi se sopinee erinomaisesti myös tämän kirjablogin ensimmäisen varsinaisen arvion kohteeksi. Kinnusen teos on vähäeleisellä, itsestään meluamattomalla tavalla niin painava, koskettava ja herkkä, etten muista vastaavaan pitkään aikaan törmänneeni. Neljäntienristeys kuvaa neljän ihmisen ja kolmen sukupolven tarinaa 1900-luvun Pohjois-Suomessa. Samalla se on … Jatka artikkeliin Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys