Salman Rushdie joutui väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi syksyllä 2022, joka jätti hänelle vakavat vammat. Pitkään oli epäselvää, miten hänen kirjallinen uransa jatkuisi. Nyt hän kuitenkin on julkaissut vastikään uuden romaanin, joten onneksi ura jatkuu. Kultainen talo oli Rushdien viimeisin romaani ennen murhayritystä. Varsinkin poikkeuksellisen poliittisesti värittyneen kirjailijanuransa myötä tunnetuksi tulleen Rushdien paluuteosta saatiinkin odottaa vuosia. Ja miten loistava romaani se onkaan!
Kultainen talo on (tai oli ilmestyessään) poliittisesti valtavan ajankohtainen, sillä se osui Donald Trumpin presidenttiyden aikakauteen, ja sitä se myös kommentoi.
”Me laiskistuimme, hän sanoi. Vakuuttelimme itsellemme kahdeksan vuoden ajan, että Amerikasta oli oikeasti tullut edistysmielinen, avarakatseinen, aikuismainen maa, jota presidentti koko olemuksellaan ilmensi, ja että maa jatkaisi aina vain samaa rataa. Ja se Amerikka onkin yhä olemassa mutta niin oli pimeä puolikin koko ajan, ja se tuli karjuen ulos häkistään ja hotkaisi meidät. Amerikan salainen henkilöllisyys ei ollutkaan supersankarin. Se olikin superroiston.”
Juonellisesti Rushdien romaanin kuvaaminen on haastavaa, sillä se kurkottelee niin moneen suuntaan. Siinä on miljonääri Nero Golden ja tämän omalaatuinen perhe, joka asuttaa valtavaa kartanoa Greenwich Villagessa. Siellä hän asuu venäläisen Vasilisa-vaimonsa ja kolmen poikansa kanssa, kukin omia persoonallisuuksiaan. Tarina kiertyy vahvasti poikien, Apun, Petjan ja Dionysksen ympärille.
Kertoja on René-niminen nuori elokuvakäsikirjoittaja, joka päätyy asumaan ”kultaiseen taloon”, Nero Goldenin perheen pariin. Toisaalla seurataan moukkamaisen, Batmanin Jokeri-hahmoa (ja Donald Trumpia) muistuttavan presidenttiehdokkaan Gwynplainen pyrkimyksiä vallan huipulle. Sivuaapa tarina myös Mitt Romneyn presidentinvaalikampanjaa ja Trumpia suoraankin.
Rushdie ammentaa paljon Trumpin pikkulapsimaisesta raivoamisesta, nokittelusta ja räävittömistä tempauksista. Satirisoitu ajankuva naurattaisi ellei se olisi niin lähellä todellisuutta. Rushdien romaani viittaa myös maailmaan, jossa faktoja väheksytään, niin sanottuun totuudenjälkeiseen aikaan, erityisesti amerikkalaisesta näkövinkkelistä.
”’Nykyään ainoa, jota epäillään valehtelusta, on asiantuntija, joka oikeasti tietää asioista jotain. Hän on se, jota ei pidä uskoa, koska hän edustaa eliittiä, ja eliitti taas vastustaa kansaa ja haluaa vähätellä tavallisia ihmisiä. Totuuden tietäminen on elitististä. Jos väittää nähneensä Jumalan kasvot vesimelonissa, saa isomman ihmisjoukon uskomaan sen, kuin jos tekee tieteellisen läpimurron, koska tieteentekijät ovat eliittiä. Tositelkkari on huijausta, mutta koska se ei ole elitististä, siihen uskotaan. Uutiset taas: silkkaa elitismiä.’”
Rushdie kuvaa kahden kuplan maailmaa. Toisessa ei ole ilmastonmuutosta tai joukkoampumisia. Toisaalla on taas Jokerin maailma, sarjakuvahahmon valloittama maailma, jossa ”Jokeri rääkyy ja muureja rakennetaan”.
”Sinä vuonna käytiin suuri taisto häirintyneen mielikuvitusmaailman ja harmaan todellisuuden välillä, toisella puolella la chose en soi, oleva sellaisenaan, tuo kenties tiedon ulottumattomissa mutta luultavasti kuitenkin olemassa oleva maailma sellaisenaan, joka oli riippumaton siitä, miten sitä kuvailtiin tai havainnoitiin, Ding am sich, käyttääksemme kantilaista ilmausta – ja toisella puolella taas tämä sarjakuvahahmo, joka oli astunut lehden sivulta lavalle – tavallaan kuin laiton maahanmuuttaja, mietin, – ja joka aikoi muuttaa koko maan, muka ratkiriemukkaasti, räikeäksi sarjakuvaromaaniksi, joka vilisi mustaa rikollisuutta ja luopiojuutalaisia ja kyrvänimijöitä ja vittupäitä, sanoja, joita hän tykkäsi aina toisinaan viljellä vain saadakseen liberaalin eliitin pimahtamaan raivosta; sarjakuva-albumiksi, jossa vaalituloksia oli peukaloitu ja media oli kieroutunutta ja kaikki omat inhon kohteet olivat salaliitossa itseä vastaan, mutta jonka lopussa! Jippii! Koitti voitto! Sojottava peruukki muuttui kruunuksi ja Jokerista tuli kuningas.”
Rushdien romaani on aitoa maailmankirjallisuutta, tarinan mielikuvituksellisuus, symbolismi ja ihastuttava kieli ovat silkkaa, eri suuntiin sinkoilevaa tykitystä. Rushdien kerronta on vimmaista, täynnä paloa. Sen ainoita miinuksia on teeman alleviivaavuus, kirjailijan näkökulma ei jää epäselväksi. Pohdin myös aikalaisuutta: romaani kommentoi niin vahvasti Trumpin valtakautta, että nyt jo tovi sen jälkeen osa sen viittaamista keskusteluista tuntuu lauhtuneen. Tuleeko Rushdien romaani kestämään aikaa?
Vaikea sanoa, mutta hänen kielestään ja tarinointikyvystään nauttii. Toivottavasti saamme hänen tarinoitaan vielä paljon lisää.
Salman Rushdie: Kultainen talo
The Golden House
Suom. Maria Lyytinen
2020 (2017), WSOY
528s.
Kansi: gray318
Sivumerkkejä 