Schattenreich on tavaratalokonserni, jonka markkinointiosastolla käy kuhina. Muotitiimiin on palkattu vastikään uusi AD, Jenna, joka hyppää kyyniseen mainosmaailmaan ja opettelee talon tavoille. Idealistinen Jenna on päässyt unelmiensa tehtävään, mutta pian hänkin huomaa valuvansa osaksi kapitalistista koneistoa, joka pyrkii puristamaan työntekijöistään viimeisimmätkin mehut. Johtotähtenä on markkinointijohtaja Miisa, jo läpikotaisin markkinaliberalismin läpitunkema mainosguru.
”Miisa pyrkii viestimään olemuksellaan ihmisläheisyyttä, mutta bisnesmaailman vuosirenkaat ovat lävistäneet meikkivoiteen lisäksi naisen sielunmaiseman, jossa totuuden ja valheen rajapinta on pelkkää usvaa horisontissa, joka saattaa sekin lähemmässä tarkastelussa paljastus kuvausrekvisiitaksi.”
Markkinointiosastolle mahtuu koko joukko kapitalismin rattaissa ahertavia mainosmiehiä ja -naisia ja tarina kulkee eri henkilöiden näkövinkkeleistä. Henkiöt eivät kuitenkaan kovin vahvasti erotu toisistaan. He ovat osa yhteneväistä kellokorttileimaajien massaa (hieman vanhanaikainen ajatus, ainakin nykymaailman työelämää katsottaessa). Jo sekin, että he astelevat joka päivä samalle konttorille syrjäisellä teollisuusalueella.
Romaanin koko tarina on sidottu markkinointiosastoon ja kaikki tapahtuu sen seinien sisällä. Juonellisesti romaanissa tapahtuu melko vähän. Kokonaisuus on rakennettu pikemminkin kohtauksista, jotka sattuvat ja tapahtuvat samojen neliöiden sisällä.
Arvela kirjoittaa satirisoiden. Kerronta sisältää paljon nokkelaa sanailua. Paljon ammennetaan markkinointimaailman sisäpiirijutuista, kuten fonteista ja markkinaslangista. Huvittaviakin tilanteita syntyy ja kohujakin, kuten eräästä hämmentävästä äitienpäivämainoksesta.
”Yhteyspäällikkö pöyristyy kun hän tajuaa työntekijöidensä miettivän etiikkaa. Piia selventää, että ihan maalaisjärjestä tässä on kyse, Sikin Sokininhan tulisi perustua siihen, että asiakkaat saavat pari kertaa vuodessa hankkia halvalla hyvää kesken sesongin utta että itse tavara on ensiluokkaista. Onhan se tietysti osittain näinkin. Kauanko sitten luulet että heillä kestää huomata että heitä sumutetaan? Kuluttajathan ovat addikteja, joihin pätee tasan samat lait kuin piikinvaihtopisteiden nisteihin. Ei heitä ohjaa järki vaan riippuvuus. Arjen tyhjäpäiväisyyttä paetaan mainonnan luomaan fantasiaan merkityksellisestä utopiasta.”
Arvelan romaani on hieman alleviivaava ja itsetarkoituksellinen juonen tai tarinankerronnan kustannuksella. Lopussa on kuitenkin luvassa myös ilahduttava yllätys, joka saa hilaa romaanin kertojaratkaisua astetta syvällisemmäksi.
Hanna Arvela: Tukholma-syndrooma
2020, Tammi
290s.
Kansi: Jussi Karjalainen
Sivumerkkejä 