Salome ja Leo ovat pariskunta, joka elää varsin tavanomaista elämää. Yhtäkkiä Salome kuitenkin huomaa, että Leo on muuttanut talon alakertaan pelaamaan World of Warcraftia samaan aikaan, kun Salome huolehtii kahdesta pienestä lapsesta käytännössä yksin. Miten tähän oikein päädyttiin, vaikka ihanteen lapsiperhe-elämästä ja toiveet elämässä onnistumisesta olivat korkealla?
”Kun Juhannuslapsi syntyi, tajusin että olimme astuneet vaaravyöhykkeelle. Ensimmäinen vuosi lapsen tultua maailmaan on riskialtis. Niillä, jotka myöhemmin eroavat, alkaa alamäki usein jo pikkuvauva-aikana. Juhannuslapselle tuli koliikki. Se on varoitusmerkki. Väsyneinä ihmiset huutavat ja vittuilevat toisensa loitolle.”
Elina Loisan romaani kurottaa paitsi nykylapsiperheiden arkeen myös sukupolvien taakse ja niiden vaikutuksiin. Salomen Karjalasta kotoisin ollut Hilda-isoäiti kuolee ja tällä on vahva vaikutus Salomeen, joka on ollut käytännössä isoäitinsä kasvattama.
”Karjalaisia evakkoja ei kuitenkaan kutsuta pakolaisiksi vaan siirtolaisiksi, koska he eivät lähteneet oman maan rajojen ulkopuolelle. ’Siirtolainen’ kuulostaa enemmän siltä kuin tilanne olisi ollut hallinnassa. Vaikka ei ollutkaan. Keskeneräinen evakuointisuunnitelma tyrkkäsi ihmiset valmistautumattomina matkaan.”
Kirjan nimen, ”Rajantakaiset”, voi nähdä viittaavan monenlaisiin rajanvetoihin ja -ylityksiin tarinassa. Salomen mummon Karjalan-juuret ovat tietenkin rajoja täynnä niin konkreettisesti kuin symbolisesti. Parisuhteessa astutaan eräänlaisen rajan yli, kun lapsia syntyy, eikä siirtymä lapsiperheeksi aina ole kivuton. Leo elää omalla tavallaan tässä maailmassa mutta vielä enemmän virtuaalimaailmassa, rajan takana.
”Naiset odottavat kaikkea. Välillä he odottavat lasta, välillä miestä, välillä että jokin muuttuu itsestään, välillä että joku muuttaa itse jotain itsestään. Aiemmin odotettiin miehiä rintamalta tai meriltä, nykyisin kellarista, myöhemmin teinejä kadulta. Välillä palkankorotusta, vakituista spimusta, sopivaa hetkeä milloin mihinkin.”
Temaattisesti teos pyrkii nielaisemaan sisäänsä monta eri aihetta, mikä on haastavaa. Loisan lauseet ovat kuitenkin tarkkanäköisiä ja kieli voimallista, mikä tekee romaanista nautinnollisen luettavan.
Elina Loisa: Rajantakaiset
2016, Tammi
282s.
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Sivumerkkejä 