Kotileikki on Natalia Kallion esikoisromaani, jonka keskiössä on nuoren naisen kasvutarina huono-osaisuuden ryvettämässä lähiössä. Se on myös tarina huono-osaisuuden periytyvyydestä ja luokkahypystä.
Rebekka kasvaa perheensä kanssa järvenpääläisessä lähiössä, jossa poltetaan tupakkaa sisällä. Arkea värittävät myös alkoholismi ja rahanpuute. Sitä värittää myös unelma jostain muusta. Samalla kun haaveillaan toisenlaisesta tulevaisuudesta, pidetään kiinni siitä, mikä tuntuu omalta, tutulta ja turvattomuudenkin keskellä turvalliselta.
”Me istutaan Paloman kanssa vieretysten tasaiselle katolle. Täältä näkee koko Järvenpään, ala- ja ylämäen sekä aina Keravalle ja Tuusulaan saakka. Kaikki mihin silmä ylettyy muistuttaa siitä, että kauemmas on päästävä.”
Kallio tavoittaa hyvin ne ristiriitaiset tunteet, joita huono-osaisuuteen liittyy. Niitä ovat esimerkiksi samanaikainen häpeä ja toisaalta vahva kiintymyskin perhettä ja kotiolojakin kohtaan. Varsinkin lapsuuskuvauksessa on paikoitellen koskettavuutta ja tarkkanäköisiä, aidontuntuisia hetkiä. Kallio ei ole peitellyt, että romaani on ainakin osittain autofiktiivinen, mikä selittääkin osaltaan myös tunnekuvauksen uskottavuutta.
Samaan aikaan romaania vaivaa hienoinen teeman alleviivaavuus ja tendenssimäisyys. Huono-osaisuuden teemaa alleviivataan jo kirjan alkusanoissa, jossa viitataan tutkimukseen huono-osaisuudesta.
”Minä pelkäsin vastausten paljastavan häpeän säkin, jota selässäni kannoin. Ei meillä ollut koskaan puhuttu kulttuurista tai politiikasta. Ei ollut käyty teattereissa, oopperoissa tai tilattu Helsingin Sanomia. Ei sijoitettu mihinkään tai puhuttu taloudesta. Kun meillä puhuttiin taloudesta, puhuttiin lapsilisistä, elareista ja muista yhteiskunnalta saaduista tuista. Ne olivat olleet meidän yhteiskunnalliset aiheemme.”
Kallio tuo esille varsin osuvasti, että vaikka huono-osaisuus ei täysin periytyisikään vaan esimerkiksi luokkanousua tapahtuisi, on sosiaalistuminen omaan luokkaan vahvaa silloinkin, kun siitä yrittää irrottautua. Esimerkiksi köyhyyden kokemus pysyy ihmisessä pitkään. Tätä kuvastaa Kallion romaanissa esimerkiksi se, kun hän kirjoittaa keskiluokkaisemmasta taustasta tulevalle Onnille kirjeen, jossa kiittää siitä, että sai hetken leikkiä kotia tämän kanssa.
Teeman alleviivaavuuden lisäksi romaanissa on kerronnallisesti päiväkirjamaisuutta, joka hieman rasittaa lukukokemusta. Asioita myös enemmän selitetään kuin näytetään. Kaunokirjallisista kauneusvirheistään huolimatta Kallion romaani toimii aidonoloisena kasvutarinana.
Osallistun kirjalla Helmet 2023 -lukuhaasteeseen #41 (kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla).
Natalia Kallio: Kotileikki
2022, Kosmos
234s.
Kansi: Anna Miettinen
Sivumerkkejä 