Rannikkovartijana työskentelevä Pete Murphy on lopettelemassa aamuvuoron partiointiaan Los Angelesissa, kun hän saa hälytyksen. Joku on hypännyt alas sillalta myrskyävään mereen. Pete onnistuu työkaverinsa Alin kanssa pelastamaan mereen hypänneen nuoren naisen viime hetkellä. Nainen, Beth Franco, päätyy sairaalaan, jossa Pete käy vierailulla. Pikkuhiljaa he alkavat tutustua toisiinsa ja niin alkaa aueta myös menneisyyden piilossa pidetyt muistot, joita molemmille on kertynyt.
”’Ei, en käänny takaisin’, hän mutisi leuka kireänä. Sydän jyskytti, kun hän avasi takkinsa napit. Kaikki läheiset ihmissuhteet, kaikki unelmat, toiveet ja katumuksen aiheet valahtivat hänen harteiltaan ja putosivat sillalle mytyksi. Hänen sormensa tarttuivat verkkoaitaa, ja hän alkoi kiivetä.”
Molempien muistot kiertyvät perhesalaisuuksiin. Niiden selvittelyä Samartin kuorii auki tarinassa lyhyillä katkelmilla tekstin seassa. Salaisuuksien sipuli aukeaa hitaasti.
Kuubalais-amerikkalainen Cecilia Samartin on aiemmin kirjoittanut erityisesti naisten asemasta Latinalaisessa Amerikassa tai Yhdysvaltain syrjäisemmillä asuinalueilla. Tällä kertaa ollaan perinteisemmän perhedraaman äärellä. Aiemmista romaaneista tuttu melodramaattisuus painaa myös tätä tarinaa, mutta tällä kertaa jotain tuntuu myös puuttuvan. Peten ja Bethin tarinat eivät loppujen lopuksi oikein vedä ja heidän kokema yhteyskin jää valjuksi.
Cecilia Samartin: Kolibri
Colibrí
Suom. Susanna Paarma
2020, Bazar
319s.
Kansi: Eija Kuusela
Sivumerkkejä 