Pajtim Statovcin toistaiseksi viimeisin romaani Bolla seuraa Arsim-nimistä albaanimiestä, kirjallisuuden opiskelijaa, joka on naimisissa Ajshe-nimisen naisen kanssa. Eräänä päivänä hän tutustuu Pristinan yliopistossa salaperäiseen lääketieteen opiskelijaan, serbimieheen, Milošiin ja rakastuu. Seuraa intohimoinen suhde, jonka katkaisee vasta sota, joka repii miehet erilleen toisistaan. Vuosia myöhemmin Arsim palaa Pristinaan etsimään Milošia ja selvittämään, mitä heidän suhteelleen tapahtui.
”Serbit etenevät maastopalona, valtaavat piittaamattomina kokonaisia maa-alueita kerrallaan. Elämästä on tullut julmaa, ja ihmiset ovat tottuneet siihen, kuolleen ihmisen ruumis ei ole enää kuolleen ihmisen ruumis vaan kuolleen ihmisen ruumiin kuva. Raiskatut naiset ja murhatut miehet ja pahoinpidellyt lapset eivät ole enää raiskattuja naisia ja murhattuja miehiä, eivät pahoinpideltyjä lapsiakaan, vaan tarinoita kaikista edellä mainituista, ja valtaukset ja yhteenotot tuntuvat äityvän yhä epäinhimillisemmiksi sitä mukaa kuin ihmiset oppivat sietämään veren valumista.”
Statovcin kerrontatyyli on intensiivinen ja väkevä. Arsimin ja Milošin suhdetta rasittavat homoseksuaalisuutta paheksuvat asenteet ja kulttuuri. Arsimin avioliittoa seurataan tarinassa myös. Vaimo Ajshe on alistuvainen, eikä Arsim kohtele häntä kovinkaan hyvin. Väkivaltaakin suhteessa on. Pian Arsimista tulee myös isä.
”Sota on päättynyt aikaa sitten, mutta sodan loppuminen ei merkitse mitään. Ajshe sanoo, että oikea sota alkaa taistelujen päättymisestä ja rauhansopimuksesta, koska aikaisintaan silloin pystyy näkemään sodan seuraukset, sen sekasorron johon sodankäynti on ajanut maan.”
Bolla viittaa sanakirjaselityksensä mukaan haamuun, petoon tai piruun, käärmeenkaltaiseen olentoon ja myös ulkopuoliseen. Nämä kaikki elementit välittyvät myös romaanin tarinasta ja tuovat siihen aimoannoksen symboliikkaa. Pahuutta löytyy lähes kaikista kirjan henkilöhahmoista ja tietenkin ympäröivästä maailmasta. Ulkopuolisuuden kokemukset sopivat niin ikään moneen henkilötarinoista. Rasismin kuvaukset ovat jälleen eläväisiä. Statovci kuvaa henkilöitään ilahduttavan monipuolisesti.
”Pelolla kasvatettu ei koskaan opi elämään ilman pelkoa. Kun tällaiselta ihmiseltä viedään pelon syy, pelko muuttuu seurauksikseen – talttumattomaksi epäluuloisuudeksi, valveuniksi ja hallusinaatioiksi. Ja kun pelokkaalta viedään paikka jossa pelon voi päästää vapaaksi, pelosta tulee naapuri jolla on parempi parkkipaikka taloyhtiön pysäköintialueella siksi että hän on kotimaassaan ja sinä et ole; koiranulkoiluttaja joka ohi kävellessään nyökkää suuntaasi ja siristää sinulle silmiään, ei tervehtiäkseen vaan siksi että sinä olet ulkomaalainen; kassatyöntekijä joka piippailllessaam pakkaseen ostamiasi tarjousleipiä huokaisee, ei kyllästymistään vaan siksi että olet epäreilusti muita kohtaan käyttäytyvä maahantunkeutuja; esimies joka puistelee päätään, ei turhautuneisuuttaan vaan siksi ettet ihan ymmärrä hänen vieraskielistä ohjeistustaan.”
Tarina on silti täynnä väkivaltaa ja julmuutta. Arsimin väkivaltaisuus vaimoaan kohtaan yhtäältä, sodan kauhut toisaalta. Myös Milošin perheellä on väkivaltainen, karmea historia, joka avautuu tarinan myötä myös lukijalle.
Statovci kirjoittaa vakavista aiheista voimakkaasti ja kauniisti. Hän ei kaunistele väkivaltaa tai sodan tuhovoimaa, mutta kieli on virtaviivaista ja tarkkapiirtoista. Statovci on ehdottomasti taitavimpia aikamme suomalaiskirjailijoita.
Pajtim Statovci: Bolla
2019, Otava
237s.
Kansi: Mirella Mäkilä
Sivumerkkejä 