Jussi Moilan romaani on saanut nimensä kuuluisasta klassikosta, Tuntemattomasta sotilaasta, jonka ympärille se kiertyy myös juonellisesti. Päähenkilö on dramaturgi, joka pääsee työstämään kuunnelmaa klassikkoteoksesta Ylelle. Kertoja on päätynyt dramatisoinnissaan heti rohkeille vesille: hän on nimittäin kirjoittanut siihen myös miesten välisen rakkaustarinan. Sitten hän alkaa jännittää, miten kuunnelma otettaisiin vastaan ja päätyy sensuroimaan itseään peläten sorkkivansa … Jatka artikkeliin Jussi Moila: Tuntematon
avioliitto
Anna-Leena Härkönen: Rikospaikka
Irina Leivo on keski-ikäinen nainen, jonka poika Tatu on juuri lähtenyt armeijaan. Irina totuttelee uuteen elämänvaiheeseen, joka kiristää jo entisestään naisen mieltä. Irinan parhaat ystävät ovat Kirsi ja Leea, jotka kipuilevat omien parisuhdeongelmiensa kanssa. Eräillä illanistujaisilla Irinan kuppi menee nurin, kun hän kyllästyy Kirsin narsistimiehen Jukan nöyryyttävään käytökseen ja illalla on kohtalokkaita seurauksia. Pian Irina … Jatka artikkeliin Anna-Leena Härkönen: Rikospaikka
Ritva Hellsten: Anna minulle nimi
Nuori Malla haaveilee taiteilijan urasta. Opiskeluaikanaan hän kuitenkin tutustuu uskonnolliseen yhteisöön, josta löytää elämälleen suunnan. Uskonyhteisössä naisen paikka on miehelle alisteinen ja omat unelmat tulee siirtää syrjään. Näin käy myös Mallan taiteilijan urahaaveille. Malla tutustuu yhteisössä mieheen, jonka kanssa päätyy naimisiin ja perustamaan perheen. ”Neuvostoliitto on saatanan välikappale. Kommunismi ja ateismi ovat länsimaiden pahin uhka, … Jatka artikkeliin Ritva Hellsten: Anna minulle nimi
Philip Teir: Neitsytpolku
Philip Teirin romaanin päähenkilö muistuttaa kirjailijaa itseään. Suomenruotsalainen kirjailija ja kulttuuritoimittaja Richard on naimisissa oleva perheenisä, joka kuitenkin yllättäen ihastuu itseään yli kymmenen vuotta vanhempaan naiseen, Paulaan. Richard on hullaantunut, mutta samalla hän rakastaa kuitenkin vaimoaan Sonja eikä halua hylätä lapsiaan. Ristivetoa uuden suhteen ja turvallisen perhe-elämän välillä on päähenkilön hankala kestää ja siitä rakentuvatkin … Jatka artikkeliin Philip Teir: Neitsytpolku
Venla Hiidensalo: Suruttomat
Venla Hiidensalon romaani on fiktiota ja faktaa sekoitteleva teos kuvataiteilija Tyko Sallisesta ja erityisesti tämän vaimosta Helmi ”Mirri” Vartiaisesta. Romaani nostaa esille myös Sallisten tyttäret, Tirsun ja Tajun. Tyko Sallinen on tunnettu taiteilija, mutta vähemmän tunnettu oli hänen vaimonsa, Helmi, joka niin ikään oli taiteilija. Helmi pääsee nuorena opiskelemaan Ateneumiin. Tuohon aikaan pojat ja tytöt … Jatka artikkeliin Venla Hiidensalo: Suruttomat
Keigo Higashino: Myrkyllinen liitto
Japanilainen Yoshitaka Mashiba löytyy kuolleena olohuoneensa lattialta, myrkytettynä. Poliisin epäilykset kohdistuvat ensimmäiseksi miehen Ayane-vaimoon, joka on kuitenkin murhan aikaan ollut satojen kilometrien päässä. Voiko vaimo olla syyllinen tästä huolimatta? Tätä alkaa selvitellä etsivä Kusanagi yhdessä mysteeriä ratkovan avustajansa fyysikko ”Galileon” kanssa sekä nuoremman kollegansa etsivä Utsumin kanssa. Käy ilmi, että Yoshitakalla on ollut suhde vaimonsa … Jatka artikkeliin Keigo Higashino: Myrkyllinen liitto
Riikka Suominen: Suhteellisen vapaata
Yksiavioisuus on usein normi myös suomalaisessa nykykirjallisuudessa. Tätä parisuhdemuotoa normina ja ainoana vaihtoehtona Riikka Suominen kyseenalaistaa roomanissaan. Kirjan keskiössä on pariskunta Klaara ja Ilmari, jonka parisuhteeseen iskee niin sanottu seitsemännen vuoden kutina (seven years itch). Varsinkin Klaara on kyllästynyt pariskunnan seksielämään. Pienen lapsen vanhemmuus vaatii myös veronsa, eikä ensimmäisenä iltaisin ole mielessä villi parisuhde-elämöinti. Klaara … Jatka artikkeliin Riikka Suominen: Suhteellisen vapaata
Asta Olivia Nordenhof: Löysää rahaa
Asta Olivia Nordenhofin pieni teos on siitä erikoinen tapaus, että jo sitä lukiessa käy ilmi, että se on ensimmäinen kirja peräti 7-osaisesta Scandinavian Star -kirjasarjasta. Lopussa on jopa lueteltu seuraavien osien nimet. Erityinen tapaus se on muutenkin. Romaanin kertoja näkee bussin ikkunasta miehen, jolle hän kokoaa elämän pienistä vihjeistä. Tuon elämän keskiössä on aviopari Kurt … Jatka artikkeliin Asta Olivia Nordenhof: Löysää rahaa
Yu Hua: Xu Sanguanin elämä ja verikaupat
Kiinalainen Yu Hua iskee satiristisessa romaanissaan kiinalaiseen yhteiskuntaan välillisesti Xu Sanguan on silkkitehtaassa työskentelevä duunari, joka elää Shanghaissa. Siellä kaupunkilaisten parissa on mielenkiintoinen perinne: miehet myyvät vertaan sairaalan tarpeisiin. Jos verta ei myy, on heikko. Verikauppa on kiinnostava ritualistisia ja myyttisiäkin piirteitä sisältävä kuriositeetti, johon liittyy historian painolastia ja toisaalta myös häpeää. Verikaupoilla ansaitsemillaan rahoilla … Jatka artikkeliin Yu Hua: Xu Sanguanin elämä ja verikaupat
Elizabeth Strout: Voi William!
Myös ”Olive, taas” -nimisen kirjan kirjoittaneen Elizabeth Stroutin tapauksessa ”Voi William!” ei ole niinkään outo romaanin nimi, joskin huvittava sellainen. Stroutin romaanin päähenkilö on tuttu parista aiemmastakin hänen tarinastaan, Lucy Barton -niminen amerikkalainen kirjailija. Tällä kertaa Lucy haluaa kertoa lukijalle hänen ensimmäisestä aviomiehestään ja lastensa isästä Williamista, joka on nyt seitsenkymppinen ikääntyvä mutta vetreä mies … Jatka artikkeliin Elizabeth Strout: Voi William!