Venla Hiidensalo: Suruttomat

Venla Hiidensalon romaani on fiktiota ja faktaa sekoitteleva teos kuvataiteilija Tyko Sallisesta ja erityisesti tämän vaimosta Helmi ”Mirri” Vartiaisesta. Romaani nostaa esille myös Sallisten tyttäret, Tirsun ja Tajun.

Tyko Sallinen on tunnettu taiteilija, mutta vähemmän tunnettu oli hänen vaimonsa, Helmi, joka niin ikään oli taiteilija. Helmi pääsee nuorena opiskelemaan Ateneumiin. Tuohon aikaan pojat ja tytöt opsikelevat erillään myös korkeakoulussa. Helmi kuitenkin tutustuu Tykoon ja pari rakastuu. Pian Helmi on raskaana, mutta Tyko ei halua lasta ja häipyy kuvioista Helmin palatessa lapsuudenperheensä hoteisiin. Tyko löytää kuitenkin tiensä takaisin ja perhe kasvaa toisella tyttärellä. Kuvaavaa on, että kun Helmi on toisen kerran raskaana, Tyko sanoo puolisolleen: ”Sinä lupasit olla varovainen”. Raskaudestakin vastuun kantaa nainen.

”’Työni eivät ole kuulemma mistään kotoisin. Olen opetttajien mielestä vääräoppinen ja lahjaton ja ihmiskuvani on kohdettaan alentava. Olen häpeäksi koko koululle.’”

Helmi on ansiokas taiteilija, mutta sekä liitto tämän työtä vähättelevän puolison että aikakauden ilmapiiri aiheuttavat sen, että Helmin työ jää varjoon. Helmi on Tykoon korviaan myöten rakastunut, mutta päätös suostua avioliittoon myös sulkee häneltä monia mahdollisuuksia oman uran luomiseen.

Myöhemmin makaan huoneeni sängyssä ja tuijotan kattoa. Rouvana en voisi enää jatkaa taidekoulussa.”

Lastenhoito- ja kasvatusvastuu jää niin ikään pääasiassa Helmin harteille. Perheeseen mahtuu vain yksi taiteilijatähti ja on selvää, kumpi se tässä perheessä on.

Makaan yhä huovalla, mutta tyko seisoo peilin edessä ja katselee itseään eikä huomaa että katson häntä. Hän kääntelee päätään puolelta toiselle ja sivelee kädellä leukaansa. Hän katsoo itseään niin kuin katsoisi tyttöä, ihastellen ja itsevarmasti.”

Hiidensalon romaani ei maalaa Tyko Sallisesta kovin mairittelevaa kuvaa ainakaan ihmisenä. Itsekeskeinen, sovinistinen, oman uransa kaiken muun edelle laittava taiteilijapersoona – sellaiseksi Sallisen muotokuva muotoutuu romaanin myötä. Helmistä esiin muotoutuva kuva on moniulotteisempi ja kiinnostavampi, joskin katkeruus elämänvalinnoista ja -suunnista heijastuu hänen loppuelämäänsä. Lopussa Helmin tarinaa kertoo tytär Taju.

Loppujen lopuksi kiinnostavampaa kuin fiktion ja faktan suhde toisiinsa tai Sallisten perhe-elämän kuvaus tässä tarinassa on ajankuva naistaiteilijuudesta ja varsinkin avioliiton vaikutuksista naistaitielijoiden uran rakentamismahdollisuuksiin. Kerronnallisesti Hiidensalo kuljettaa tarinaa kirkkaasti ja vetävästi.

Venla Hiidensalo: Suruttomat
2021, Otava
255s.
Kansi: Tuuli Juusela

Jätä kommentti