Alkoholismi on teema, josta kirjoitetut omakohtaiset kokemukset paketoidaan usein ennemminkin elämäkertojen tai self help -oppaiden muotoon. Kalle Lähde on kirjoittanut omasta alkoholismistaan romaanin.
Happotesti on karun realistinen kuvaus sairaudesta nimeltä alkoholismi, ei romanttinen paranemiskertomus. Se kuvaa sairauden nurjinta puolta: kirjaimellisesti ruumiin toimintoja, jotka alkoholi sysää liikkeelle, eritteitä säästelemättä. Lisäksi se kertoo alkoholismin vahingollisuudesta ihmissuhteille.
Lähde näyttää alkoholismiin sairastumisen laajan kaaren. Minäkertoja on menettänyt työnsä, mutta yrittää vielä uskotella itselleen ja muille, että ongelmia ei ole. Vaimo pitää huolta viinaan menevästä miehestä ja korjaa jälkiä, mutta jossain vaiheessa vaimokin kyllästyy. Kun vaimo sitten viimein lähtee, mies yrittää tappaa itsensä.
Pääosa romaanin tarinasta koostuu miehen pyristelystä ja alkoholin siivittämistä seikkailuista. Hän yrittää vakuuttaa itselleen, että alkoholilla läträäminen loppuu heti kun hän niin vain päättää.
”Opamoxit rapisevat purkissa luvaten kemistien kehittämää apua kaltaiselleni miehelle, jolla on selkärankaa lopettaa, kun niin päättää.”
Niin kauan kuin se ei kuitenkaan lopu, on arki täynnä selviytymistä hetkestä ja päivästä toiseen. Lukija ei pysy laskuissa, kuinka monta kertaa kertoja esimerkiksi ulostaa housuihinsa. Kerran vaimo päätyy hakemaan housuihinsa paskoneen miehen ja on vuorannut autonsa valmiiksi muovipusseilla. Aina välillä kertoja löytää itsensä katkolta, mutta pian ralli alkaa uudestaan.
”Vaimot taisivat olla tiukempaa väkeä siihen maailmanaikaan. Ei kertomus muutenkaan minua koske, minulla ei ole lapsia seisoskelemassa eteisessä silmät kauhusta ymmyrkäisinä. Minä olen poikkeustapaus. Oikeastaan juon masennukseen, kipuun. Vitutukseen, sortovallan vuosia miettiessäni ja saunan jälkeen. Olenko edes alkoholisti?”
Lähteen kerronnassa mieleenpainuvaa on lakoninen, toteava tyyli selittää nöyryyttäviä asioita. Omakohtaisuus tuo siihen autenttisen kertojanäänen, vaikkei tarinoiden todenmukaisuutta toki voi tai tarvitse varmentaa. Alkoholisti pyrkii selittämään asiat aina parhain päin, Lähde muistuttaa, mutta kertoo itse asioista harvinaisen suoraan ja avoimesti.
”Taksi kaartaa pihaan natsat rapisten. Minä en koe ylemmyyttä suhareita kohtaan, istun aina etupenkillä vertaisena.”
Lähteen romaani ei ehkä kirjallisilta ansioiltaan sykähdytä, mutta siinä puhuttelee myös monesta nykyromaanista tutun elitismin täydellinen puuttuminen. Karu, kaunistelematon, omakohtainen mutta samaan aikaan tunnistettava kertomus kansansairaudesta.
Kalle Lähde: Happotesti
2016, Otava
269s.
Kansi: ei mainittu
Sivumerkkejä 