Charlie Lewis on 16-vuotias, melko tavallinen englantilaispoika, jota ”kukaan ei muista koulukuvista”. Hän asuu isänsä kanssa, mutta joutuu välillä holhoamaan tätä. Äiti on nimittäin lähtenyt lätkimään ja ottanut mukaansa Charlien pikkusiskon. Muusikkoisä on paitsi taloudellisissa vaikeuksissa myös sydänsuruissaan menossa hunningolle, ryyppää, tupakoi ja kuuntelee musiikkia liian kovaa.
”Oppilaana erityispiirteeni oli erityispiirteiden puute. ’Charlie on tehnyt kovasti töitä perustavoitteiden saavuttamiseksi ja on myös enimmäkseen yltänyt niihin’, tämän parempaa ei ollut luvassa, ja jopa tuo vähäinen tunnustus oli himmennyt koejakson tapahtumien myötä.”
Sitten koittaa kesä ja hänen elämäänsä astuu Fran Fisher -niminen nuori nainen, joka muuttaa Charlien elämän. Charlie ihastuu palavasti ja haluaa saada Franista tyttöystävän. Se kuitenkin vaatii jonkinverran peliliikkeitä, sillä Fran painii monella tapaa eri sarjassa kuin Charlie. Franin kautta Charlie tutustuu teatteriseurueeseen ja päätyy erinäisten kommellusten kautta Romeo ja Julia -näytelmään esiintyjäksi.
Franin ja Charlien välinen lyhyehkö suhde ei ole Nichollsin romaanin pääteema, vaikka juoni pitkälti sen ympärille kiertyykin. Enemmän on kyse Charlien kasvutarinasta, epävarmasta ja itseään väheksyvästä nuoresta pojasta itsevarmemmaksi ja -luottavaiseksi nuorukaiseksi.
”’Mä olen miettinyt tätä, miettinyt mitä mä tunsin, enkä mä halua nyt heittäytyä imeläksi tai mitään’, hän sanoi, ’mutta ensirakkaus on mun mielestä vähän niin kuin joku biisi, joku tyhmä pop-kappale, jonka kuultuaan ajattelee, että tätä mä haluan kuunnella enkä ikinä mitään muuta, siinä on kaikki kohdallaan, se on selvästi hienoin koskaan sävelletty kappale, mä en tarvitse mitään muuta. Tietenkään me ei pantaisi sitä soimaan nyt, me ollaan liian kovia ja kokeneita ja hienostuneita. Mutta kun se tulee taas radiosta, on se edelleen hyvä biisi. No niin, eikö ollut syvällistä?’”
Tämän kasvutarinan Nicholls kuvaa itselleen ominaiseen tapaan lämpimän humoristisesti ja nokkelan dialogin avulla. Tosin surumielisyyttäkin tarinaan mahtuu. Melko sydäntäsärkevä ja hätkähdyttäväkin on kuvaus siitä, kun äiti jättää Charlien ja tämän isän ja muuttaa pois pikkusiskon ja toisen miehen kanssa.
Suloinen suru on täynnä nuoruuden kipuilua ja tuskaa, mikä tekee siitä myös hieman naivistisen romaanin, eikä se omasta mielestäni yllä Nichollsin parhaisiin. Pääosin se tarjoilee kuitenkin taattua, hymähdyttävää Nichollsia ja nokkelaa sanailua.
David Nicholls: Suloinen suru
Sweet sorrow
Suom. Antero Tiittula
2019, Otava
462s.
Kansi: Piia Aho
Sivumerkkejä 