Pasi Pekkolan romaani on sukellus vuoden 1918 sisällissodan kuohuntoihin erityisesti lasten näkökulmasta. Sen lähtöasetelma alkaa kuitenkin jo muutamaa vuotta aiemmin. Tarina tutustuttaan sisaruksiin, Eevaan ja Einoon, jotka asuvat Villilähde-nimisessä paikassa vanhempiensa kanssa. Turvallinen elämä järkkyy sodan alettua. Kun lasten isä päätyy sotimaan punaisten puolelle, perhe pakenee Lahteen.
”Mutta isä nousi ja tunki piipun takkinsa kätköihin. Hän katsoi Eevaa vielä kerran. Se oli katse, joka kuului vertaiselleen. Heillä oli nyt salainen sopimus, jonka isä oli laatinut ja Eeva allekirjoittanut äänettömyydellään. Ja kun hän katsoi isänsä loittonevaa rekeä pihatiellä, hän ajatteli, ettei ollenkaan tiennyt, mihin oli suostunut.”
Sodan aikana Eeva, lapsi itsekin, pyrkii suojelemaan pikkuveljeään Einoa. Tarina seuraa sisarusten elämää vuosikymmeniä eteenpäin ja sodan vaikutuksia sukupolvien yli. Sodan traumat seuraavat ja vaikuttavat ihmisiin eri tavoin.
”Miksi Tauno-setä painii noiden ritarien kanssa, sinä kysyit melkein huvittuneena, ja minä jähmetyin paikoilleni. Katsoin miestä, jota en halunnut tunnistaa, enkä osannut vastata mitään. Tiesin vain, että kohta minulla ei olisi enää ainuttakaan valhetta jäljellä.”
Pekkola panostaa romaanissaan miljöökuvaukseen herättäen historiallisen Lahden henkiin. Erityisen hienopiirteisesti hän kuitenkin kuvaa lasten maailmaa sodan aikana. Varsinkin Eevan taipumus suojella pikkuveljeään ja pitää tämä rauhallisena satuja lukien silloinkin, kun sodan pauhu oli melkein kotiovella, koskettaa.
”Hän ei muista mitä satuja Eeva luki, mutta hän muistaa ettei siskon ääni koskaan tauonnut, ei hetkeksikään, vaikka ulkona pauhu yltyi, ihmiset juoksivat ja saappaat kopisivat ja katosta varisi kivimurskaa heidän päälleen. Missä tahansa he olivatkin, ulkona oli aina myrsky. Se seurasi heitä kaikkialle kuin saalistaan jäljittävä peto. Joskus tuntui, että mitä lujempaa ulkona jylisi, sitä tyynemmäksi Eevan ääni muuttui. Sen äänen Eeva jätti hänen sisälleen soimaan vielä vuosiksi sen jälkeen, kun sisko oli jo lähtenyt.”
Pekkola tuo kertomuksessaan vähemmän sotaromaaneissa kuultuja puheenvuoroja – lasten näkökulmia – esille ja tekee sen vakuuttavasti eläytyen.
Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa
2018, Otava
343s.
Kansi: Piia Aho
Sivumerkkejä 