Australialainen Liane Moriarty keskittyy viihteellisissä romaaneissaan usein pienten yhteisöjen sisäisiin suhteisiin, kahnauksiin ja psykologisesti kiinnostaviin draamakuvioihin, joissa voi usein olla traagisia tai väkivaltaisiakin piirteitä. Keskiluokkaisuus, perheiden salaisuudet ja pienten yhteisöjen sisäänpäinkääntyneisyys ovat Moriartyn tarinoita yhdistäviä tekijöitä.
Tällä kertaa seurataan kolmen pariskunnan elämää. Tiffany ja Vid järjestävät grillijuhlat pihallaan. Paikalla on myös ystäväpariskunta, lahjakas sellisti Clementine ja tämän mies Sam, joilla on kaksi tytärtä sekä toinen ystäväpariskunta Oliver ja Erika. Tiffanylla ja Samilla on tytär Dakota, mutta Erika ja Oliver ovat lapsettomia. Sitten pihajuhlissa tapahtuu jotain, joka syöksee kaikkien päähenkilöiden elämät sijoiltaan.
”’Vain vahvat pystyvät antamaan anteeksi. Muistaakseni Gandhi sanoi niin’, äiti sanoi Clementinelle. Äidin jääkaapin ovi oli täynnä inspiroivia sitaatteja, jotka oli raapustettu pienille paperilapuille ja kiinnitetty magneeteilla. Myös magneeteissa oli sitaatteja.”
Tukahdutettuja traumoja, salaisuuksia, syyllisyydentuntoja ja kaunoja, näistä aineksista on Moriartyn romaani tehty. Hän kaivautuu tarinan edetessä syvälle päähenkilöiden menneisyyteen ja keskinäisiin suhteisiin. Lukija ei saa heti tietää kaikkea tapahtunutta, vaan Moriarty osaa rakentaa jännitettä lukijan mielenkiintoa ylläpitäen.
”Erika nosti katseensa päivänkakkaroista Clementinen kasvoihin ja näki, kuinka tämän ilme kuvasti yhden salamannopean hetken ajan äärimmäistä vastenmielisyyttä. Se tuli ja meni niin nopeasti, että Erika olisi melkein voinut kuvitella sen, mutta se ei ollut mielikuvitusta, koska hän oli taitava lukemaan kasvoja. Taito oli perua lapsuudesta, jolloin hän oli joutunut tulkitsemaan äitinsä ilmeitä, tarkkailemaan ja analysoimaan, sovittamaan käyttäytymistään tilanteen mukaan, mutta taito auttoi häntä vain harvoin korjaamaan asioita; se auttoi häntä vain ymmärtämään, milloin tilanne oli paha.”
Kiinnostavaa Moriartyn kerronnassa on psykologinen tarkkuus, joka aika ajoin pilkahtelee näennäisen viihteellisyyden ja toisaalta traagistenkin juonenkäänteiden lomassa. Tunnelmaltaan Tavalliset pikku pihajuhlat muistuttaa Moriartyn menestysromaania Mustat valkeat valheet, sillä se sekoittelee vetävästi synkkää tarinankerrontaa, luokkatietoista perhe-elämää ja humorististakin luonnekuvausta.
Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat
Truly Madly Guilty
Suom. Helene Bützow
2017, WSOY
462s.
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Sivumerkkejä 