Ritva Hellsten kirjoittaa pienissä romaaneissaa usein naisista, itsenäisistä tai yksinäisistä. Lea on keski-ikäinen nainen, joka saa tietää sairastavansa syöpää. Romaani hyppää kertaamaan Lean lapsuutta ja nuoruutta suomalaisessa satamakaupungissa. Lapsuudenperheessä on monenlaista ongelmaa, kuten alkoholisoitunut isä.
”Tämä päivä oli enemmän kuin muuttopäivä. Se oli muutoksen päivä. Lea tunsi nousevansa askelman ylemmäksi. Taakse jäi työläiskaupunginosa vuokrakasarmeineen, yhteispihoineen, huusseineen ja yleisine saunoineen. Loppui portaiden kiipeäminen, lasten retuuttaminen, puiden ja veden kantaminen, jään raaputtaminen ikkunasta pakkasaamuina.”
Välillä seurataan Lean elämää aikuisena ja äitinä. Puoliso Unto ei niin ikään kovin hyvin sovi yhteen alkoholin kanssa. Leasta itsestä kehkeytyy puolestaan kontrolloiva äiti kahdelle tyttärelleen. Lea on tyttärilleen samaan aikaan kova ja alemmuutta tunteva äiti, joka tarkkailee itseään myös ulkopuolelta. Hän tunnistaa ongelmakohtansa äitinä, muttei oikein kykene muuttamaan käytöstäänkään. Miten paljon omia käyttäytymismalleja ja ajatuksia ohjaavat omat lapsuudenkokemukset? Mikä kaikki on ylisukupolvista ketjua?
Ritva Hellsten kirjoittaa varsin suomalaisia tarinoita, joissa on vahvasti läsnä sekä historia että varsinkiin naisena elämiseen ja perhekulttuureihin liittyvää perimää. Hän kirjoittaa sujuvaa ja selkeää kieltä ilman koukeroita. Naishahmojaan hän ei esitä ilman ongelmia ja saa heidät siten välittymään varsin aidonoloisina. Sellainen on myös Lea.
Ritva Hellsten: Lea
2018, Aviador
254s.
Kansi: Jonna Nisu
Sivumerkkejä 