Venäläisklassikon pääosassa on kolme aikuista veljestä: Dmitri, Ivan ja Aljoša. Kun heidän isänsä Fjodor murhataan salaperäisesti, katseet osuvat erityisesti Dmitri-poikaan, sillä hän on ollut kilpaillut samasta naisesta isänsä kanssa, Grušenkasta. Seuraa tapauksen selvittelyä ja oikeudenkäynti, joka haarautuu perinpohjaiseksi, moraalia ja ihmisyyden monenlaisia puolia syväluotaavaksi tutkielmaksi.
Dostojevski käyttää hyvän aikaa eri henkilöhahmojensa luonteiden selvittämiseksi. Isä Fjodor on viinaan menevä, inhottava ukko. Dmitri havittelee paitsi isänsä mielitiettyä myös seuraa tämän jalanjäljissä muutenkin. Kuopus Aljoša haluaisi muuttaa luostariin ja on löytänyt hengellisyyden. Välissä on Ivan, joka puolestaan luottaa järkeen kaiken keskellä. Poikien velipuoli Smerdjakovin kohtalona on palvella isäänsä. Jokaisen henkilöhahmon luonnetta rakennetaan pieteetillä. Luonteenpiirteet ovat paikoin liioiteltuja ja yksinkertaistettujakin, mutta silti ne antavat lukijalle mahdollisuuden todella tutustua tarinan henkilöihin.
”’Kas näin se on’, vanhus alkoi. ’Mitkään tuollaiset töihin karkottamiset, ennen aikaan vielä pieksäjäisillä höystetyt, eivät paranna ketään, ja mikä tärkeintä, juuri ketään rikollista ne eivät edes pelota, ja saati että rikosten määrä olisi vähenemässä se kasvaa sitä mukaan kuin aika kuluu. Tämähän teidän täytyy myöntää. Ja ilmenee ettei yhteiskunta sikäli ole ollenkaan suojattu, sillä vaikka se lyökin vahingollisen jäsenen mekaanisesti irti ja karkottaa kauas, pois silmistä, niin tilalle ilmaantuu heti toinen rikollinen, kenties jopa kaksi rikollista.”
Karamazovin veljekset on tarina eräästä perheestä ja tarina eräästä rikoksesta, mutta erityisen kiehtovaa siinä on myös rikoksen käsittely ja oikeudenkäynti. Se pistää lukijankin miettimään moraalin ulottuvuuksia, rangaistuspolitiikan mielekkyyttä ja pahuuden tematiikkaa.
”Kuvaamieni tapahtumien jälkeisenä päivänä, kello kymmeneltä aamulla alkoi meidän piirioikeutemme istunto ja käsittelyyn tuli oikeusjuttu Dmitri Karamazovia vastaan. Sanon etukäteen ja sanon painokkaasti: en katso voimieni alkuunkaan riittävän siihen että selostaisin kaiken mitä oikeudessa tapahtui, enkä tarkoita vain asianmukaista perinpohjaisuutta vaan myäs asianmukaista järjestystä. Minusta tuntuu yhä edelleen siltä että jos pitäisi muistaa kaikki ja selittää kaikki niin kuin pitää, siihen tarvittaisiin kokonainen kirja, ja vieläpä sangen jykevä.”
”Yleensä elämässä on niin että totuutta tulee etsiä kahden vastakohdan keskiväliltä: tässä tapauksessa se ei aivan kirjaimellisesti päde.”
Perinteisen tragedian kaavasta ammentava tarina saa syvällisiä, ajatuksiaherättäviä ulottuvuuksia. Dostojevskin vahvuus eli ihmisluonteen kuvaus mitä moninaisimpine puolineen jää sen ohella kirjan päällimmäiseksi anniksi. Näin syventyvää ihmiskuvasta nykykirjallisuus harvoin tavoittaa keskittyessään ihmisiä enemmän ilmiöihin ja tendensseihin.
Fjodor Dostojevski: Karamazovin veljekset
Bratja Karamazovy
Suom. Martti Anhava
2014, Otava
970s.
Kansi: Timo Numminen
Sivumerkkejä 