Juha Itkonen kiilaa romaanillaan isien ja poikien sukupolvitarinoiden jatkumoon. Ilmari on nelikymppinen perheenisä ja teatteriohjaaja, joka asuu puutalossa vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Eletään vuotta 2019, kun Ilmarin leskeksi jäänyt isä Markku asettuu asumaan perheen luokse yksinäisyyttä pakoon. Sukupolvien näkemykset kolahtelevat toisiinsa.
”Se riittää minulle. Sen täytyy riittää. Ei ole varaa kapinoida järjestelmää vastaan, kun kuviteltavissa ei kuitenkaan ole parempaa vaihtoehtoa – ei varsinkaan nyt, kun virus riehuu ja koettelee toden teolla sen toimivuutta. Olemme samassa veneessä kaikki, venettä ei saa keikuttaa.”
Romaanin toisessa aikatasossa eletään tulevaisuudessa, vuodessa 2050. Ilmarin poika Vilho on nelikymppinen ja asustelee puolestaan isoisänsä mökissä. Maailmassa jyllää koronavirusta muistuttava pandemia ja ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat jo läpitunkevia. Vilho tutustuu isoisänsä kirjaston kautta menneeseen maailmaan.
”Epäonnistuneet isäsuhteethan juuri olivat kaiken pahan takana, myös Yhdysvaltain täydellisesti epäonnistuneen presidentin, hänen törkeän naiskuvansa ja rikollisen ilmastopolitiikkansa. Toksinen maskuliinisuus nimenomaan, mitä takoittaa olla mies, siitähän hän tässä juuri oli käsittelemässä – hänen esityksensä oli ajankohtainen, se oli yhteiskunnallisesti merkittävä, se oli tärkeä.”
Perhe, miehen roolit ja mallit, ihmissuhteet sekä ajan vääjäämätön kulku ovat teemoja Itkosen romaanissa. Itkonen keskittyy tarinassaan erityisesti miesten näkökulmiin ja sukupolvikokemuksiin. Tälle tarjotaan perusteluna toksisen maskuliinisuuden kritiikkiä, joka alleviivatusti välittyykin tarinasta. Isä ja poika käsittelevät aihetta taiteen tai tutkimuksen kautta. Kipuilua hyvänä ja oikeamielisenä olemisen ja toisaalta sukupolvien perinteen ja painolastin välissä on havaittavissa. Itkoselle tuttua Yhdysvaltain politiikkaakin sekoitellaan tarinaan.
Yhteiskunnallisten teemojen läpitunkevuus tuntuu välillä teennäisen alleviivaavalta. Itkonen kuitenkin taitaa tarinankerronnan ja juonenkuljetuksen. Lisäksi hänen perhe- ja ihmissuhdekuvauksessa on vilpitöntä tarkkanäköisyyttä.
Juha Itkonen: Kaikki oli heidän
2021, Otava
397s.
Kansi: Piia Aho / Petteri Järvinen
Sivumerkkejä 