Somemaailmasta on kirjoitettu yllättävän vähän oikeasti oivaltavia ja omaperäisiä romaaneja, siksi Patricia Lockwoodin romaani on erityisen tervetullut. Se kun kuvaa erityisen osuvasti sosiaalisen median vaikutuksia todellisuuteen ja ihmisten käyttäytymiseen.
”Yksinkertainen postaus oli tehnyt hänestä kuuluisan. Voiko koira olla kaksoset? Siinä kaikki. Voiko koira olla kaksoset? Se oli hiljaittain levinnyt niin laajalle, että teinit pommittivat häntä itkuemojeilla.”
Tarinan päähenkilö on nainen, joka on tullut kuuluisaksi hassusta postauksestaan ”portaalissa”, joka on eräänlainen kaikkien somekanavien synteesi. Meemiksi kasvaneen postauksensa ansiosta häntä kutsutaan erinäisiin tilaisuuksiin puhumaan sosiaalisesta mediasta. Hänestä tulee somen suodattaman todellisuuden asiantuntija, hän kuvaa somemaailman ilmiöitä meemiytymisestä vihapuheeseen. Kahteen osioon jaetun romaanin ensimmäinen osio on täynnä katkelmia ja havaintoja internetistä ja someilmiöistä. Se on jaoteltu lyhyisiin kappaleisiin, jotka tuovat mieleen somepostaukset myös muodoltaan.
Romaanin toinen osio on jotain aivan muuta. Se muistuttaa perinteisempää tarinaa myös muodoltaan. Siinä samainen päähenkilö saa kuulla, että hänen raskaana olevan siskonsa vauvan ultraäänitutkimuksessa näkyy huolestuttava kehityspoikkeama. Vakava, elämän ja kuoleman kysymysten äärelle asetteleva sattuma asettuu banaalilla tavalla pinnallisen somemaailman rinnalle. Vastakkainasettelu todellisen todellisuuden ja somen luoman todellisuuskuvan välillä on räikeä mutta toimiva. Se onnistuu myös välttämättään suoraviivaisen yksinkertaistuksen ja paasauksen internetin uhkista ja pahuudesta. Samanaikaisesti viittauksia esimerkiksi somen valtaan politiikassa vihjataan varsin suoraan.
”Näimme joka päivä uusia todisteita siitä, että nimenomaan portaali oli mahdollistanut diktaattorin nousun valtaan. Se oli nöyryyttävää.”
Ennen kaikkea Lockwoodin romaani kuitenkin tekee näkyväksi sitä, mitä somen kyllästämä maailma tekee ihmisille ja olemiselle. Romaani tuo esimerkiksi esille sitä, miten ihminen pyrkii somessa esittämään itsensä ennen muuta hyvässä valossa – joskin usein epäonnistuen siinä, kuten vaikkapa tulikivenkatkuisiksi ja lynkkaaviksi helposti äityvät somedebatit osoittavat.
”Hän tiesi, mitä portaalissa tapahtui, siellä hän valitsi aina oikean puolen, siellä historia oli syypää epäonnistumiseen, ei hän itse, siellä hän ei lukenut vääriä kirjailijoita, siellä hän ei intoutunut hurraamaan kyseenalaisille johtajille, syömään vääriä eläimiä, kannustamaan härkätaistelijoita tai kutsumaan pikkulapsia härskeillä lempinimillä, siellä hän ei uskonut keijuihin, meedioihin eikä henkivalokuvaukseen, ei puhdasverisyyteen, kutsumuskohtaloon eikä yöilmaan…”
Se kysyy myös, onko olemassa asioita, jotka eivät somemaailmaa läpäise. Siskon lapsen kohtalon pohtiminen pakottaa myös lukijan pohtimaan tätä kysymystä.
”On edelleen todellista elämää ja on edelleen oikeita, kouriintuntuvia asioita, hän ajatteli eräänä iltana auttaessaan ystäväänsä, jonka käsille, kasvoille ja hiuksiin oli roiskunut opossumin verta.”
Lockwoodin romaani on kielellisesti rikas ja fragmentinomaisissa katkelmissa on paljon herkullisia yksityiskohtia. Sen voisi mieluusti lukea useampaan kertaan ja varmasti löytää uusia tasoja myös useammalla lukukerralla.
Patricia Lockwood: Kukaan ei puhu tästä
No one is talking about this
Suom. Einari Aaltonen
2021, Tammi
232s.
Kansi: Markko Taina
Sivumerkkejä 