Ranskalainen Annie Ernaux sukeltaa romaaneissaan omaan menneisyyteensä ja tuo monella tapaa mieleen maanmiehensä Edouard Louis’n. Vaikka näiden kahden kirjailijan menneisyydet ja lähtökohdat ovat hyvin erilaiset, molemmat käsittelevät luokkaeroja ja ovat kirjoittaneet suhteistaan vanhempiinsa.
”Tämä ei ole elämäkerta eikä tietysti mikään romaanikaan, ehkä jotakin kirjallisuuden, sosiologian ja historian väliltä.”
Annie Ernaux on alunperin julkaissut isästään ja äidistään kertovat kirjansa erikseen, mutta suomennoksessa ne on yhdistetty peräkkäisiksi tarinoiksi. Molemmissa teoksissa Ernaux kertoo vanhempiensa elämistä ja heistä ihmisinä sekä myös omasta lapsuudestaan ja suhteestaan vanhempiinsa.
”Kirjoitan hitaasti. Kun koetan poimia erilaisten faktojen ja valintojen joukosta isän elämän ytimen, kadotan vähitellen kaikki hänen erityispiirteensä. Pelkistäminen valtaa tilaa, ajatus rientää itsestään.”
Isä on lähtöjään duunari, mutta nousee työelämässä työntekijästä johtajaksi. Myös äiti on kova työntekijä. Yhdessä he päätyvät pyörittämään yritystä. Vahva työläistausta näkyy erityisesti isässä loppuun asti. Vaikka molemmat vanhemmat haluavat tyttärelleen itseään paremmat lähtökohdat, koulutusta ja yhteiskunnallista nousua, erityisesti äiti toivoo Annien pääsevän opintojen tielle. Samaan aikaan tyttären luokkanousu on myös vaikea pala vanhemmille.
”Ex-mieheni ehdotti vaaleanliilaa verhoilua. Hän oli ylpeä, melkein iloinen siitä, että muisti äitini käyttäneen usein vaaleanliiloja puseroita.”
Kun äiti myöhemmin sairastuu Alzheimerin tautiin, alkaa Ernaux pohtimaan myös häntä ihmisenä ennen äitiyttä.
”Nyt minusta tuntuu, että kirjoitan äidistä synnyttääkseni vuorostani hänet.”
Ernaux’n teokset vanhemmistaan eivät tunnu terapiakirjoilta, vaikka sellaisiksikin ne voisi ajatella. Vanhemmista piirtyy kuva vahvoista persoonista, vikoineen päivineen. Ernaux ei vaikuta hakevan kirjoituksillaan validaatiota lapsuuden kokemuksilleen tai selityksiä oman elämänsä valinnoille vaan pikemminkin pyrkii pureutumaan vanhempiensa historiaan ja persooniin vilpittömästä kiinnostuksesta käsin. Aiheen käsittely on ennemminkin viileän rauhallista kuin tunteikasta tai pateettista. Vaikka yhdessäkin tarinat muodostavat vain 150-sivuisen teoksen, onnistuu Ernaux tiivistämään ekonomisiin virkkeisiinsä monia yhteiskunnallisia teemoja.
Annie Ernaux: Isästä äidistä
La Place
Une femme
2022, Gummerus (1983, 1987)
152s.
Kansi: Jenni Noponen
Sivumerkkejä 