Pascal Engman: Kokaiini

Ruotsalaisen Pascal Engmanin yhteiskunnalliset dekkarit sukeltavat useimmiten alamaailman syövereihin. Tällä kertaa liikutaan huumekaupan ja jengiväkivallan maailmassa. Jengiväkivalta on viime vuosina puhuttanut Ruotsissa paljon ja Engman iskeekin teemallaan ajankohtaiseen keskusteluun.

Engmanin romaanissa ampumavälikohtaukset ovat jyrkässä kasvussa. Raaka teloitustyylinen murha keskellä vilkasta katua saa jengisodan roihahtamaan liekkeihinsä. Kaksi kilpailevaa jengiä hallitsee katuja, mutta väkivalta saa koko kaupungin varpailleen.

Uudet, nuoret rikolliset ovat hengenvaarallisia. He ovat rosoisia. Heillä ei ole sääntöjä, ei mitään estoja, he haluavat näyttää, kuinka kovia he ovat, ja se tekee heistä paljon vaarallisempia. He toimivat pelkästään hetken mielijohteesta.”

Komisario Vanessa Frank alkaa selvittää murhavyyhtiä. Samaan aikaan hän kantaa huolta kasvattityttärestään, joka joutuukin vaaraan. Taustalla väreilee myös Vanessan ja Nicolas Paredes -nimisen entisen turvallisuusalan työntekijän, nykyisen poliisin apurin välinen suhde.

Engmanin dekkareissa on usein kovuutta ja machomaisiakin piirteitä. Tällä kertaa yhteiskunnallinen sanoma on kuitenkin melko terävä. Välillä tarinassa kuullaan lainauksia nimettömiltä poliiseilta ja rikollisilta. Nämä pätkät elävöittävät tarinaa ja tuovat sitä astetta dokumentaarisempaan suuntaan. Fiktionakin dekkari tuo kiinnostavia näkökulmia ajankohtaiseen aiheeseen.

Pascal Engman: Kokaiini
Kokain
Suom. Pekka Marjamäki
2023 (2021), WSOY
631s.
Kansi: Elina Grandin

Jätä kommentti