Sophie Hannah: Nimikirjanmurhat

Jos kirjallisuudessa on ikonisia hahmoja niin Agatha Christien luoma salapoliisi Hercule Poirot kuuluu ehdottomasti niihin. Kohtuullisen uskaliaaksi voi siis kutsua Sophie Hannahin pyrkimystä luoda tunnetulle hahmolle uusi tarina. Nimikirjainmurhatherättää Christien rakastetun päähenkilön henkiin uuden murhamysteerin myötä.

sophie-hannah

Olen lukenut kaikki suomennetut Christien Hercule Poirot -dekkarit, joten mielenkiinnolla tartuin myös tähän. Ennakko-odotukseni ja -luuloni lienevät tuttuja monille Poirot-fanille: Lähteekö kirjailija viemään Poirotin hahmoa aivan uusille urille, vai pysytteleekö tarina turvallisesti perinteissään? Entä onnistuuko kirjailija tavoittamaan edeltäjänsä tunnelman, vai tuntuuko tarina väkinäiseltä?

Nimikirjainmurhissakertojana on Edward Catchpool -niminen poliisi, joka toimii Poirotin apurina. Tapahtumat ajoittuvat 1920-luvun Lontooseen, alkuperäisen Poirotin tarinoita mukaillen. Hotellista löytyy kolme ruumista, joiden kohtaloa Poirot apureineen ryhtyy selvittämään. Ruumiiden suista löytyy kalvosinnappi, johon on painettu nimikirjaimet PIJ.

Nimikirjainmurhatpysyttelee melko tukevasti Christien viitoittamalla tiellä niin tyylillisesti kuin tarinan osalta. Agatha Christien dekkarit, ja erityisesti Poirot-dekkarit, edustavat monille lukijoistaan jotain niin tuttua ja turvallista – ja pyhää –, että voisi olla itsetuhoista lähteä kovin radikaalisti uudistamaan Poirot-hahmoa. Tältä osin Poirot-fanit voivat rauhallisin mielin tarttua myös Hannahin teokseen. 

Siinä missä Poirotin hahmon uudistaminen saattaisi olla jopa hieman uhkarohkeaa, uusi ”apurin” rooli mahdollistaisi myös kirjailijalle enemmän liikkumavaraa. Tätä mahdollisuutta Hannah ei kuitenkaan juuri hyödynnä, vaan Catchpool muistuttaa hyvinkin paljon Christien dekkareista tuttua kapteeni Hastingsia.

Juoni pitää kohtuullisen hyvin otteessaan, vaikka tarina ei aivan tunnu aluksi lähtevän käyntiin. Rikoksen ratkaisu on selvästi monimutkaisempi kuin Christien tarinoissa, eikä vyyhdin aukikutominen tapahdu ihan kädenkäänteessä. Kerronta ja sanailu tavoittavat tunnelmaltaan esikuvansa onnistuneesti, aina Poirotin ranskankielisiä sanoja vilisevää puhetyyliä myöten.

Kokonaan oma kysymyksensä on, miksi joku haluaisi tehdä näinkin ikonisesta hahmosta ja tarinoista lähes toisinnon. Hannah on haastatteluissa ilmaissut ihailevansa Agatha Christietä, jolle Nimikirjainmurhaton myös omistettu. Teos onkin ennen kaikkea ”fanikirja” ja kunnianosoitus esikuvalleen. Sellaisena se on ihan toimiva ja onnistuu viihdyttämään ainakin tätä Poirot-fania.

Osallistun kirjalla Helmet-lukuhaasteeseen #44 (kirjassa joku kuolee).

 

Sophie Hannah: Nimikirjainmurhat
The Monogram Murders
Suom. Terhi Vartia
2014, WSOY
334 s.
 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s