Jennifer Eganin Sydäntorni on niitä kirjoja, jotka palkitsevat vasta lopussa. Sitä ennen lukija (ainakin tämä yksi) on hämmennyksen vallassa: mistä tässä tarinassa on oikein kyse?
Tarinan pääosassa on Danny, nuorukainen, joka matkustaa Itä-Eurooppaan restauroimaan vanhaa keskiaikaista linnaa yhdessä serkkunsa Howardin kanssa. Siellä hän kohtaa paitsi hyvin toimeentulevaksi aikamieheksi kasvaneen serkkunsa, myös kokoelman tämän työntekijöitä, perheenjäseniä ja monenmoista sakkia. Linnan vanhin osa on mystinen sydäntorni, joka vetää Dannya omituisesti puoleensa. Siellä asuu myös lähes satavuotias paronitar von Ausblinker, joka niin ikään kiehtoo Dannya.
Itä-eurooppalaisesta linnamiljööstä hypätään välillä vankilaan, jossa seurataan Ray-nimisen vangin osallistumista kirjoituskurssille. Vankilassa Ray kohtaa myös kirjoituksenopettajansa, entisen narkomaanin Hollyn, josta tulee tarinan kannalta merkittävä henkilö.
Jo alusta alkaen teksti tuntuu jotenkin häiritsevältä. Ehkä selityksenä on se, että se ei tunnu ajallisesti oikein kiinnittyvän mihinkään eikä selvästi edusta mitään tiettyä genreä. Se muistuttaa välillä linnoineen ja paronittarineen eräänlaista vanhan ajan kauhutarinaa. Toisaalta sen henkilögalleria vaikuttaa kovin nykyaikaiselta. Välillä tunnelma on suorastaan dekkarimaisen jännittynyt, välillä arkisen nykyromaanin oloinen. Välillä soppaan sekotetaan fantasian elementtejä. Sitten ollaan taas vahvan realismin ja eräänlaisten ”nykyajan” ongelmien äärellä, kuten vaikkapa itsensä etsimisen tematiikkaa.
”Danny: Voisithan sinä laskea jotain muuta.
Mick: Minä lasken kaikkea. Lasken puhumiamme sanoja. Lasken askeleitani. Lasken puita.
Mihin niitä kaikki lukuja tarvitaan?
Mick nauroi. Tarvitaan? Ei mihinkään. Unohdan ne saman tien. Se on vain yksi tapa olla tulematta hulluksi.”
Kirjan loppupuolella palaset loksahtelevat narahtaen kohdalleen, mutta siihen asti tarinasta on vaikea saada kiinni. Päähenkilöistä Danny ja Howard jäävät keskeisyydestään huolimatta hieman etäisiksi, eikä Dannyn seikkailut linnan uumenissa aina jaksa pitää mielenkiintoa yllä.
Kerronnallisesti tarina kulkee parissakin eri tasossa ja loppujen lopuksi sen clue piilee näissä kerronnan ja kertojien eri ulottuvuuksissa. Kirjan genretyyppien sekoittelu voi hämmentää lukijaa, mutta tästä huolimatta suosittelen jatkamaan lukemista. Kirjan loppu kun tarjoaa lopulta enemmän oivalluksia kuin pettymyksiä.
Osallistun kirjalla Helmet2016-lukuhaasteeseen #24 (Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja).
Jennifer Egan: Sydäntorni
The Keep
Suom. Heikki Karjalainen
2013 (2006), Tammi
346s.
Kansi: Jussi Kaakinen
Sivumerkkejä 