Saara Turusen esikoisromaani Rakkaudenhirviö kertoo tavallaan kaikesta, tavallaan ei mistään. Se on pääosin monologista koostuva nuoren naisen kasvutarina. Kertoja kertaa nuoruuttaan pikkukylässä, perin tavallisten ja tavallisuutta ylistävien vanhempien – erityisesti äidin – huomassa, ja siirtymistä ”suureen maailmaan”, pääkaupunkiin ja sitten teatterikouluun.
Teatterikoulussa kertoja tutustuu muihin taiteilijanalkuihin. Vertauskohdaksi tulee uusi ystävä, albiinohiuksinen, isot sinisilmät omaava Laura, jota kertoja ihailee. Perspektiiviä koto-Suomen eloon kertoja saa Espanjasta, jonne hän päätyy ensin au pairiksi ja sitten asumaan.
Erityisesti kotikylän ilmapiirin ja perhesuhteet Turunen kuvaa huvittavasti ja sarkastisesti. Suhde uskonnolliseen perheyhteisöön ja äitiin, joka ei juuri kannusta vaan löytää ympäriltään aina paranneltavaa, hiertää. Äiti peräänkuuluttaa tavallisuutta ja kaihtaa kaikenlaista erilaisuutta. Tätä äidin ominaisuutta Turunen alleviivaa välillä hieman liikaakin.
”Äitini on aina kaihtanut muutoksia ja uusia asioita. Kaikki saattaa mennä pilalle: talo sortua, ikkunat rikkoontua ja hyvät suunnitelmat muuttua. Sitä saattaakin yhtäkkiä näyttäytyä oudossa valossa, ja mitä muutkin siitä sitten ajattelevat?!”
”Isäni on havainnut, että synkkä pilvi seuraa äitiäni ja joinain päivinä keittiön tunnelma muuttuu niin painostavaksi, että kattokin vajoaa alas, ja äitini ääni on hapan ja katkera kuin viinietikka. Mutta isäni ei tästä välitä, sillä isäni tarvitsee rinnalleen tarkan ja säntillisen naisen, joka osaa panna tavarat järjestykseen.”
Kun äiti kaihtaa erikoisuutta, tytär kapinoi vihaamalla tavallisuutta, ja etsimällä raivoisasti paikkaansa ja rooliaan maailmassa.
Turunen kirjoittaa itsensä ja oman tiensä etsimisestä hauskasti. 80-lukulaisen lapsen ja nuoren kasvutarina on myös tunnistettava ja riemastuttava ajankuva.
”Äitini oppii myös, että kotimaassa on neljä vuodenaikaa ja siinä on jotakin hyvin ainutlaatuista. Sitä hän ei sen sijaan opi, että näin on melkein kaikissa muissakin vanhan mantereen maissa, joskaan missään muualla talvi ei kestä suurinta osaa vuodesta.”
Mikä sitten on otsikoksikin päätynyt ”rakkaudenhirviö”? Se on selitys koko tälle matkalle, päähenkilön taakka ja kannustin.
”Kauan sitten sydämeeni jäi tyhjä kohta ja niin minusta tuli rakkaudenhirviö. Minä pakenin. Lähdin juoksemaan ja juoksen vieläkin, sillä rakkaudenhirviö on sellainen, joka juoksee. Se juoksee aina vaan, sillä se etsii jotain paikkaa, jonne se kuuluisi, ja ihmistä, joka sitä rakastaisi niin paljon, että tyhjä kohta sen sydämessä täyttyisi.”
Turunen voitti teoksellaan Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon.
Osallistun tällä kirjalla Helmet 2017 -lukuhaasteeseen #42 (esikoisteos).
Saara Turunen: Rakkaudenhirviö
2015, Tammi
441s.
Kansi: Timo Mänttäri
Sivumerkkejä 