Anna-Leena Siikala: Itämerensuomalaisten mytologia

Itämerensuomalaisten mytologia on kirja, johon en varmasti olisi tarttunut ilman Helmet-kirjahaastetta, johon tämä sattumalta hyllystä löytynyt kirja sopi. Sinänsä aihe on kiinnostava, mutta lähes viisisataasivuinen opus aiheeseen ei välttämättä ole se lähestysmistapa, jonka olisin alunperin aiheeseen valinnut. Anna-Leena Siikalan teos on kuitenkin monella tapaa aihetta hienosti valaiseva.

Itämerensuomalaisten mytologia -kansi

Siikalan tietokirja käsittelee nimensämukaisesti itämerensuomalaista mytologiaa; myyttejä lähestytään runojen, laulujen ja kansantarinoiden analyysin avulla.

Suullinen mytologia ei koskaan muodosta yhtenäistä järjestelmää, vaan koostuu jatkuvasti muuttuvista paikallisista ja yksilöllisistä käsityksistä.”

Siikala tekee esimerkiksi perinpohjaisen syväanalyysin Kalevalalle, peraten kiinnostavasti näkyviin kansalliseepokseen sisältyviä myyttejä ja uskomuksia. Kiinnostavaa on, miksi juuri tällaiset myytit ovat saaneet niin merkittävässä tarinassa roolin ja mitä ne kertovat tämän kansakunnan rakentamisesta. Sillä sitähän myytit ovat: kansallisen identiteetin, yhteisten tarinoiden rakennusainetta.

Kun maailman tärkeimmät elementit ovat syntyneet ja kosmos täydellistynyt, elämän puitteet ovat valmiit. Maailman keskuksen patsas tai suuri puu kannattavat taivasta, niin että se ei pääse romahtamaan paikoiltaan. Aurinko ja muut taivaanvalot taas takaavat elämän jatkumiselle tarpeellisen valon ja lämmön. Euraasialaiseen mytologian kuuluu kuitenkin pelko maailman sortumisesta. Kaaoksen uhka piirtyy esiin monien kansojen myyteissä.”

Siikala muistuttaa, että monet myyteistä eivät ole ominaisia vain tietyille kansoille tai kulttuureille vaan läpileikkaavat useita. Myytit eivät näin ollen ole kansallisia ominaisuuksia tai omaisuuksia. Kiinnostavimmin tämän osoittaa esimerkiksi sukupuolten välisiin suhteisiin liittyvät myytit, joita on tunnistettavissa useita.

Sukupuolten välinen hierarkia näkyy sekä vanhojen että nuorten naisten kuvauksessa. Naiset ovat syntymyyteissä eläinten tavoin kulttuuri-ilmiöiden ja esineiden materiaalia. Juuri naisen kautta kuvattiin hyvä ja paha, edellistä edustaa Neitsyt Maria ja häntä ennen ehkä Päivätär ja pahaa puolestaan Louhi eli Loveatar. Positiiviset naishahmot, erityisesti Neitsyt Maria, takaavat miesten luoman maailman jatkuvuuden. Siihen rituaalisissa yhteyksissä esitetty myyttirunous pyrkikin.”

Siikalan teos on tieteellinen ja varmaankin tarkoitettu – tai ainakin sellaiseksi soveltuva – myös oppikirjaksi aiheeseen perehtyville tai jo perehtyneille. Tällaiseksi se sopiikin erinomaisesti. Se on paikoitellen raskasta luettavaa ainakin kokonaisuudessaan luettuna. Teksti ei sinänsä kuitenkaan ole vaikeaselkoista. Aiheesta muuten vain tai kevyesti kiinnostunut saa kuitenkin siitä eniten irti pienissä palasissa. Erityisesti Kalevalaa koskevien myyttien avaaminen ja erinäisten runojen ja laulelmien purkaus ovat näistä palasista innostavimpia.

Osallistun kirjalla Helmet2019-lukuhaasteeseen #27 (pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja).

Anna-Leena Siikala: Itämerensuomalaisten mytologia
2016, Suomalaisen kirjallisuuden seura
479s.
Kansi: Timo Numminen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s