Joyce Carol Oates: Syntipukki

En yleisesti enää lue nuortenkirjoja – paitsi jos Helmet-lukuhaaste niin vaatii – enkä tähänkään olisi tullut tarttuneeksi, ellei kirjoittajana olisi yksi lempikirjailijoistani, amerikkalainen Joyce Carol Oates. Syntipukki ei olekaan aivan perinteinen nuortenkirja, eikä nuortenkirjana ainakaan sieltä kesyimmästä päästä.

Syntipukki-kansikuva

Tarinan päähenkilöinä on kaksi lukiolaisnuorta, Matt Donaghy (”Suurisuu/Big mouth”) ja Ursula Riggs (”Ruma Ursula/Ugly girl”). Eräänä päivänä Matt uhoaa hetken mielijohteesta ampuvansa ihmisiä ja räjäyttävänsä koulunsa. Vitsiksi tarkoitettu heitto saa kuitenkin liikkeelle dominoefektin ja pian Matt joutuu poliisilaitokselle kuulusteluihin ja menettää maineensa koko koulun silmissä. Tapaus vaikuttaa myös Mattin vanhempiin, jotka päätyvät haastamaan koulun oikeuteen. Mattista tulee hetkessä merkitty poika, jota kaverit alkavat vältellä ja johon kaikki suhtautuvat vähintään epäluuloisesti. Ainoana Mattia nousee puolustamaan ujo urheilijatyttö Ursula. Yhdessä kaksikko lähentyy keskenään vaikeuksien myötä.

Nuortenkirjan aihe on raju, joskin varsinkin amerikkalaisittain pelottavan arkirealistinen. Kouluväkivalta ja varsinkin löyhän asepolitiikan seuraukset ovat rankkoja mutta toisaalta myös todentuntuisia aiheita käsitellä nuortenkirjallisuudessa. Oates kuvaa hyvin sitä paniikkia, mikä koko yhteisössä syntyy, kun se kokee olonsa uhatuksi. Tarina ilmentää myös miten liipasinherkästä (kirjaimellisesti) aiheesta on kyse: väkivalta koulussa on amerikkalaisille liian tuttu aihe, josta ei sovi heittää puolihuolimattomia vitsejä. Matt saa kokea heittonsa seuraukset karulla tavalla ja joutuu lähes kokonaan suljetuksi yhteisön ulkopuolelle.

Poliisiasemalla Matt alkoi ymmärtää, miksi syyttömänä pidetty ihminen yhtäkkiä ’tunnustaa’. Hän ymmärsi, miksi pidätettynä oleva ihminen, kun läsnä on poliiseja, joiden hän tietää olevan aseistettuja, yhtäkkiä tulee hulluksi ja alkaa tapella vastaan. Tai pakenee. Niin kuin pakokauhuinen eläin, joka yrittää epätoivoisesti paeta.”

Kouluväkivallan lisäksi teos kuvaa monia nuortenkirjoista tuttuja teemoja, kuten koulukiusaamista, ystävyyden voimaa ja toisaalta myös (aikuisten kautta) masennusta ja työttömyyttä. Nuortenkirjamaiseen tyyliin henkilöhahmot ovat melko suoraviivaisia, liioiteltujakin. Matt on ennen lipsahdustaan suosittu ja omaa laajan kaveripiirin. Koripallosta intohimoisesti kiinnostunut Ursula puolestaan on enemmän omissa oloissaan viihtyvä, jopa hyljeksitty. Kaksikon ystävyydessä myös näitä rooleja vaihdellaan.

Kiinnostavinta Oatesin kirjassa on sen teema. Se osoittaa, miten ulkopuolelle sulkeminen käytännössä tapahtuu ja tekee sen suhteellisen uskottavasti nuorten silmin.

Tuo Matt Donaghyn outo, vihainen puoli! Hänen hymynsä oli muuttunut ironiseksi, epäluuloiseksi. Hän näytti pitemmältä, laihemmalta, kuin veitsen terältä. Jopa hänen pisamansa näyttivät haalistuneilta. Hänen hailakanpunainen tukkansa oli pitempi, hänellä oli tapana pyyhkäistä se kärsimättömästi silmiltä. Hänen ihonsa näytti karheammalta, aivan kuin hän olisi hangannut sitä hiekkapaperilla. Hän oli kuullut äitinsä sanovan isälle:’Hän ei ole enää mikään poika. Hän on muuttunut.’”

Romaanillaan Oates näyttää, että rankkojenkin aiheiden käsittely nuortenkirjallisuudessa on mahdollista tehdä nuoria holhoamatta tai aliarvioimatta.

Osallistun kirjalla Helmet2020-lukuhaasteeseen #24 (kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa).

Joyce Carol Oates: Syntipukki
Big Mouth & Ugly Girl
Suom. Nora Schuurman
2002, Otava
271s.
Kansi: ei mainittu

Yksi kommentti artikkeliin ”Joyce Carol Oates: Syntipukki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s