Marina Lewycka: Meklareita, hippejä, hamstereita

Ukrainalaistaustainen brittikirjailija Lewycka pureutuu romaaneissa usein juurikin ukrainalaistaustaisten siirtolaisten elämään Isossa-Britanniassa. Hänen romaaninsa ovat usein sekoituksia hulvattomista, monisävyisistä henkilöhahmoista ja mitä absurdeimmista sattumuksista, poliittisella pisteliäisyydellä ja lempeällä empatialla höystettynä. Jos Muu maa mansikka? olikin kaikkea tätä, mutta silti kohtuullisen koherentti kokonaisuus, on Meklareita, hippejä, hamstereita nimeään myöten hieman rönsyilevämpi tapaus.

Meklareita... -kansikuva

Tarinan keskiössä on 1980-luvulla vasemmistolaisessa hippikommuunissa elänyt perhe: hippiäiti Doro, historioitsija ja vasemmistosta kirjaa työstävä Marcus-isä, konservatiivinen opettajatytär Clara ja Lontoon cityssä pörssimeklarina keinotteleva Serge-poika. Vasemmistolaisen kasvatuksen läpikoulima Serge häpeää tätä leirinvaihdosta niin syvästi, että valehtelee perheelleen työstävänsä edelleen väitöskirjaa Cambridgen yliopistossa.

Tarina seurataan vuorotellen kunkin henkilön näkökulmasta, mikä tuo kerrontaan mukavaa vaihtelua.

Karikatyyrimäisten henkilöhahmojen osalta Lewycka ampuu aina hieman yli enemmän kuin ali. Niin tälläkin kertaa. Henkilöt ovat jälleen melkoisesti stereotyyppiensä vankeja. Hippiäiti Doro pitää kynsin ja hampain kiinni menneestä.

Hän on yrittänyt selittää solidaarisuutta ja luokkatietoisuutta, mutta nuo sanat eivät merkitse heille mitään. Itse kielikin on muuttunut. ’Vallankumouksellinen’ liittyy nykyään uusimpiin matkapuhelimiin. ’Kamppailua’ on koettaa päästä kotiin bussilla ostoskassiensa kanssa. He kuvittelevat, että indiemusiikin kuunteleminen tekee heistä kapinallisia. He kuvittelevat keksineensä seksin. Hän oli tietysti itse samanlainen heidän iässään, ja se siinä onkin pahinta – he saavat hänet tuntemaan itsensä vanhaksi.”

Menneestä irti pyristelevä tytär puolestaan joutuu hautaamaan monia idealistisia haaveitaan.

Kun Clara tuli kouluun kolme vuotta sitten, hän oli täynnä ideoita siitä, miten hän voisi avustaa tätä köyhää yhteisöä, miten hän sytyttäisi pikku kipinän, joka saisi nämä lapset liekkeihin ja kohoamaan ylöspäin ja eteenpäin elämässään, pois tästä harmaasta, epämukavasta pikku verkkoaita- ja piikkilankamaailmasta. Ensimmäisen viikkonsa lopulla hän istutti nopeasti kasvavan muuritatarin, toivoen että se kipuaisi korkeuksiin ja peittäisi parkkipaikan ruman aidan, mutta jopa tämä rehottava rikkaruoho on nyt enemmän tai vähemmän luopunut taistelustaan vandalismia, pissaa ja Doncasterin ilmastoa vastaan.”

Kukin päähenkilöistä tuntuu kipuilevan menneisyyden ja nykyisyyden välisten paineiden ristitulessa, tyytymättä oikein mihinkään. Kaiken tämän rimpuilun keskellä on perheen Downin syndroomaa sairastava tytär Uuli-Anna, joka (jälleen stereotyyppisesti) on puolestaan kaiken tämän rimpuilun ylittävä, mihinkään suuntaan kumartelematon luonnonlapsi.

Tarinan hauskinta antia on erityisesti nuoruuden kommuuniaikaan, Solidaarisuustaloon, sijoittuva kerronta. Se tuo mieleen Lukas Moodyssonin aatteiden, ihmissuhteiden ja inhimillisyyksien yhteentörmäyksiä lempeän hauskasti kuvaavan Kimpassa-elokuvan.

Hänen ongelmansa on, että kommuunin vanhimpana lapsena hänet kasvatettiin erinäisten toisistaan poikkeavien suunnitelmien mukaisesti. Feminismin, marxismin, vegetarismin, autonomian, vastuullisuuden, spontaaniuden, rohkeuden, harkinnan, itseilmaisun, itsetunnon, epäitsekkyyden. Joku oli aina komentamassa syömään vihannekset, harjaamaan hampaat, lukemaan jonkun kirjan, menemään ulos leikkimään, auttamaan tarpeessa olevia, olemaan oma itsensä välittämättä toisten sanomisista. Oli kuin puolen tusinaa toraissa hyvää haltiatarta olisi tapellut keskenään koettaessaan sysätä lahjojaan hänelle.”

Lewyckan romaanissa esimerkiksi aatteessa vastustetaan omistamista kaikin keinoin, mutta ihmissuhteissa omistamisenhalu kuitenkin nostaa päätään. Aatteiden ja todellisuuden yhteentörmäyksistä syntyy hauskaa komediaa, mutta myös kipakkaa draamaa.

Hän petti Marcusia viimeksi yli kaksikymmentä vuotta sitten, kaivostyöläisten lakon aikaan. Hän miettii, milloin Marcus viimeksi oli uskoton? Noina päivinä uskottomuudella ei tietysti ollut merkitystä, koska mustasukkaisuus ja omistamisen halu oli lakaistu historian roska-astiaan yhdessä yksityisomaisuuden ja ydinperheen kanssa. Jos mustasukkaisuuden peikko näytti kynsiään, piti hymyillä urheasti ja jatkaa, sillä mustasukkaisuuden myöntäminen tarkoitti, että rypi atavistisessa porvarillisessa ideologiassa, mikä oli pahempaa kuin pettäminen.”

Sitä löytyy myös kirjan ihmisten välisistä suhteista. Henkilöistä kukin tekee omaa tiliään suhteessa itseensä ja toisiinsa. Sentimentaalisuuteenkin välillä tässä rytäkässä sorrutaan, mutta pääosin tarinaa sävyttävät lämpimän osuvat ja terävät huomiot maailmanmenosta. Teemoja risteilee tällä kertaa vähän turhankin paljon: aatteiden palo ja sammuminen; rakkaus ja ihmissuhteet; rahamarkkinoiden valta ja korruptio; historiantutkimus ja tilinteko menneisyyden kanssa; erilaisuuden ja ulkopuolisuuden kokemukset.

Tarinan ja teemojen rönsyilevyydestä huolimatta Lewycka onnistuu jälleen ylitsepursuavan mielikuvitusrikkaassa ja hauskannokkelassa kerronnassa, joka on samaan aikaan sekä lämminhenkistä että terävää.

Marina Lewycka: Meklareita, hippejä, hamstereita
Various pets alive and dead
Suom. Elina Koskelin
2012, Sammakko
386s.
Kansi: Riikka Majanen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s