Ian McEwan hyppää teoksessaan kultaiselle 1980-luvulle ja erityisesti sen teknologisen kehityksen harppauksiin. Poliittisesti Iso-Britanniassa eletään epävakaita aikoja. Margaret Thatcher on eronnut pääministerin tehtävästä Falklandin sodan jälkimainingeissa. Samaan aikaan tekoälyn uranuurtaja Alan Turing luo ihmistä muistuttavia robottinukkeja, Aatameja ja Eevoja. Kirjan päähenkilö tietotekniikkanörtti on vastikään saanut perinnön ja päättää sijoittaa rahansa keinotekoiseen ihmisrobottiin, Aatamiin. Aatami muuttaa Charlien luokse, mutta pian elo koneen kanssa osoittautuu ajateltua kinkkisemmäksi. Miten käy, kun robotti alkaakin tunkeutua sille alueelle, jonka pitäisi vielä erottaa koneet ja ihmiset toisistaan eli tunteiden, suhteiden ja inhimillisyyden alueille? Ainakin tätä pohditaan McEwanin teoksessa, joka tarjoaa monenlaisia näkökulmia ihmisten ja koneiden välisiin suhteisiin.
McEwanin Aatami on konemaisen tarkka ja ylivertaisen älykäs, jos älykkyydellä tarkoitetaan kykyä omaksua ja käsitellä dataa. Sillä tuntuu olevan valtavasti tietoa sisuksissaan ja kyky tarjota vastaus kysymykseen kuin kysymykseen. Senkin pasmat menevät kuitenkin sekaisin, kun se ihastuu Charlien naisystävään Mirandaan. Seuraa pettämistä ja riitoja sekä perimmäisiä kysymyksiä koneiden ja ihmisten perustavanlaatuisista eroavaisuuksista. Mukaan juoneen on ujutettu myös väkivaltainen kokemus Mirandan menneisyydestä. Väkivalta on tuttu teema McEwanin aiemmistakin romaaneista ja alleviivaa tällä kertaa tämän romaanin yhtä ajatusta: ihminen on monitahoinen olento, joka tekee virheitä ja toimii moraalisesta ylivertaisuudestaan huolimatta usein moraalinsa vastaisesti.
McEwanin rakentama vaihtoehtohistoria pursuilee ristiriitaisuuksia lukijaa hämmentäen. Eletään 1980-lukua, mutta Aatami-robotti tuo mieleen vasta pari vuotta sitten lanseeratun ihmisrobotti Sophian taannoiset haastattelut suomalaisessakin mediassa. Tarinassa piipahdetaan myös internetissä, shoppaillaan verkkokaupassa ja muun muassa lähetellään tekstiviestejä.
”Nykyhetki on äärimmäisen hauras ja epätodennäköinen rakennelma. Se olisi voinut muodostua aivan toisenlaiseksi. Mikä hyvänsä osa siitä tai se kokonaan.”
Juoni on McEwanille tyypillisesti hieman kömpelö, mutta sen ytimessä on jälleen kiinnostavia kysymyksiä liittyen ihmisyyteen, moraaliin ja ihmisen rooliin maailmankaikkeudessa. Mikä erottaa koneet ja ihmiset? Miten ihminen kohtelee muita lajeja ympärillään?
”Viimeinen turvapaikkamme oli sitten tietoisuus, ja uskoimme varmaan aivan perustellusti, että meillä oli sitä enemmän kuin millään muulla olennolla maapallolla. Tajunta, joka kerran oli noussut kapinaan jumalia vastaan, oli kuitenkin pian suistava itsensä valtaistuimelta ihan omin avuin. Keksisimme pienen ja tehokkaan koneen, joka oli hitusen verran meitä fiksumpi, ja panisimme sitten tuon koneen keksimään toisen, jonka kyvyt olivat jo käsityskykymme tuolla puolen. Mihin meitä itseämme siinä enää tarvittiin?”
McEwan tarjoaa monia vastauksia esittämiinsä kysymyksiin, mutta ainakin sen, että ihmisen suhde koneisiin on kompleksinen. Vaikka ihmisellä on äly ja taidot luoda jotain itseään moninverroin älykkäämpää ja taidokkaampaa tai parantaa vaikkapa oman ja muiden lajien elinolosuhteita, ihminen ei tätä välttämättä tee tai toimi ylipäätään johdonmukaisesti, koska ihmisellä on tunteet. Ja tunteet puolestaan voivat johtaa monenlaiseen toimintaan.
”Miljoonat ihmiset kuolevat sairauksiin, jotka osattaisiin parantaa. Miljoonat elävät köyhyydessä, vaikka varallisuutta riittäisi jaettavaksi. Pilaamme biosfääriä, vaikka tiedämme sen olevan ainoa kotimme. Uhkaamme toisiamme ydinaseilla, vaikka tiedämme mihin se saattaa johtaa. Rakastamme eläviä olentoja, mutta sallimme lajien joukkotuhon. Ja kaikki muukin – kansanmurhat, kidutus, orjuus, perheväkivalta, lasten hyväksikäyttö, kouluampumiset, raiskaukset ja lukemattomat jokapäiväiset kammotukset. Elämme tässä piinassa emmekä hämmästy, kun edelleen kohtaamme onnea, jopa rakkautta. Keinotekoinen mieli ei ole yhtä hyvin suojattu.”
Juonellisesta ja paikoin ajatuksellisestakin epätasaisuudesta huolimatta sujuvakielinen teos on miellyttävää luettavaa ja tarjoaa paljon tarinaansa pidemmälle meneviä pohdintoja.
Osallistun kirjalla Helmet2020-lukuhaasteeseen #11 (vaihtoehtohistoria).
Ian McEwan: Kaltaiseni koneet
Machines Like Me
Suom. Juhani Lindholm
2019, Otava
358s.
Kansi: Suzanne Dean
Sivumerkkejä 