Ranskalainen postinkantaja Providence on erikoisen ongelman edessä. Hänen Marrakechissä, Marokossa, asuva adoptiotyttärensä Zahera on sairastunut. Normaalitilassa Providence hyppäisi lentokoneeseen ja hurauttaisi Pariisista potilaan luokse, mutta nyt ei eletäkään aivan normaalielämää. Samana päivänä kun Providencen on tarkoitus lentää tyttärensä luokse, purkautuu Islannissa tulivuori, mikä pysäyttää koko Euroopan lentoliikenteen. Providence ei ole tottunut luovuttamaan, joten hän päättää opetella lentämään itse.
”Ihminen osaa jo vaikka mitä ihmeellistä. Ihminen puhuu, nauraa, rakentaa imperiumeja, sopeutuu kaikenlaisiin ympäristöihin, uskoo Jumalaan, tekee homopornoa, pelaa Scrabblea ja syö puikoilla. Mikä eläin, oli se sitten kuinka älykäs tahansa, voi kehua pystyvänsä samaan? Ihminen lentää pilvissäkin, vaikka vähän huijaa, mutta lentää yhtä kaikki. Lentokoneilla, kuumailmapalloilla, ilmalaivoilla. Omin avuin ihminen ei siihen kuitenkaan pysty.”
Näin hullukurinen on Romain Puértolasin pienen, absurdin mutta lempeän huvittavan romaanin lähtöasetelma. Romaani on kuin aikuisille suunnattu satukirja, jossa mikään ei oikeastaan ole mahdotonta, vaikkakin joskus hyvin vaikeaa.
Providencen lisäksi tarina seuraa marokkolaisessa sairaalassa adoptiovanhempaansa toiveikkaana odottavaa Zaheraa. Kertojana puolestaan toimii lennonjohtaja, joka kertoo tarinaansa parturintuolissa istuskellen.
”On surullista mutta totta, ettei mitään maata tunne kunnolla, ennen kuin on vieraillut paikallisessa sairaalassa. Siellä todellisuutta on mahdoton kätkeä. Vaaleanpunainen maali rapisee pois turisteja varten luoduista kulisseista ja paljastaa altaan harmaan sementin ja tiilet.”
Puértolas luottaa kertomuksen ja mielikuvituksen voimaan. Tarinasta ei puutu suuria tunteita, ja lämpöä välittyy erityisesti päättäväisesti lentämään opettelevan Providencen ja tämän adoptiotyttären välisestä suhteesta, vaikka kilometrejä heidän väliinsä onkin ujutettu monia. Tarina on yhtäaikaa ikiaikainen ja ajassa kiinni. Se sisältää monia tähän aikaan ja populaarikulttuuriin viittaavia kohtia, mutta teemat aina äidinrakkaudesta toivoon ja tahdonvoimaan ovat ikuisia.
Puértolasin tarina on viehättävä, mutta siitä huolimatta se ei onnistunut tekemään minuun niin suurta vaikutusta kuin sen mielikuvituksellinen ja liikuttava lähtöasetelma antoi odottaa. Ikiaikaisesta tematiikastaan huolimatta pienehkö, nokkelastikin sanaileva kertomus ei kuitenkaan tarjonnut niin mieleenpainuvia ajatuksia maailmankaikkeudesta kuin ehkä olisin toivonut.
Osallistun kirjalla Helmet2020-lukuhaasteeseen #39 (kirjassa lennetään).
Romain Puértolas: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven
La petite fillequi avait avalé un nuage grand comme la tour Eiffel
Suom. Taina Helkamo
2016, Otava
223s.
Kansi: ei mainittu
Sivumerkkejä 