IQ84-romaania on pidetty Haruki Murakamin pääteoksena. Kolmesta osasta muodostuva tarina löytyy myös yksiin kansiin nidottuna. Murakamin tarina juontaa ajatuksensa George Orwellin dystooppisesta klassikosta, Vuonna 1984. Sen keskiössä on kaksi rinnakkaista todellisuutta, vuosi 1984 Japanissa ja kahden kuun valaisema rinnakkaistodellisuus.
Tarinassa on useita päähenkilöitä, joista kiinnostavin on Aomame. Liikunnanopettaja, jonka varsinainen elämäntehtävä on listiä miehiä, jotka ovat olleet väkivaltaisia naisia kohtaan. Tällaisia miehiä Aomame suorastaan saalistaa ja kylmänviileästi tappaa. Aomame treenaa voimaharjoittelua ja itsepuolustuslajeja, ja illansuussa käväisee pistämässä neulan jonkun väkivaltaisen miehen niskaan.
”Aomame päätti sydämessään, että rankaisee miestä. Kävi miten kävi, minun täytyy näyttää hänelle maailmanloppu. Muuten hän tekee saman toiselle.”
Eräänä päivänä Aomame matkusta taksilla ja jumittuu ruuhkaan. Taksikuski neuvoo hänelle tien ulos, joka johtaakin kahden kuun rinnakkaismaailmaan.
Toisessa tarinalinjassa ollaan vuodessa 1Q84. Siellä teinityttö Fuka-Eri on kirjoittanut matematiikanopettaja Tengon avustuksella menestysromaanin ”Ilmakotelo”, joka puolestaan linkittää yhteen kahta rinnakkaista maailmaa. Mutta Fuka-Eri on kadonnut. Aomamea ja Tengoa yhdistää heidän lapsuutensa. Heidän tiensä risteävät myös rinnakkaistodellisuudessa. Kolmen päähenkilön tarinat puolestaan sotkeutuvat myös mystiseen, väkivaltaiseen kulttiin, Sakigakeen, joka on hyväksikäyttänyt pitkään ja järjestelmällisesti nuoria tyttöjä, sekä pikkuväeksi nimettyyn yhteisöön. Pikkuväki rinnastuu jälleen Orwelliin ja toimii eräänlaisena vastineena tämän ”isoveljen” hahmolle.
”’Pikkuväkiset ovat näkymättömiä olentoja. Emme pysty sanomaan, ovatko he hyviä vai pahoja tai ovatko he edes lihaa ja verta. Mutta vaikuttaa siltä, että he kaivavat päättäväisesti maata jalkojemme alta.’”
Orwellin lisäksi Murakami tiputtelee mukaan myös muita kulttuurisia viittauksia. Vilahtaapa mukana myös Suomen oma Sibelius.
”Niin kuin aina, puolet Ushikawan aivoista lepäsi ja puolet teki ajatustyötä. David Oistrahin tulkinta Sibeliuksen viulukonsertosta kulki tyhjän puoliskon läpi, niin kuin leppeä tuuli lehahtaa sisään aukinaisesta etuovesta ja jatkaa saman tien ulos aukinaisesta takaovesta. Ehkä se ei ollut kaikkein kunnioittavin tapa kuunnella musiikkia.”
Tarina kiertyy vahvasti Aomamen, Tengon ja Fuka-Erin henkilöiden ympärille, mutta kolmannessa osiossa kuvioon astuu mukaan myös Aomamea jahtaava etsivä Ushikawa. Murakamilla on tapana sekoitella erilaisia lajityyppejä keskenään ja myös tällä kertaa teos on omaperäinen kudelma ainakin maagista realismia, jännityskertomusta ja futuristista fantasiaa. Toisaalta romaani on kerronnaltaan varsin perinteinen, helposti lähestyttävä ja simppeli.
Murakamin romaanit ovat aina eräänlaisia aikuisten satuja, joissa fantasian ja mielikuvituksen mahdollisuudet törmäilevät arkeen, todelliseen ja kipeisiin yhteiskunnallisiinkin kysymyksiin. Aina nämä törmäykset eivät kuitenkaan muodosta kovin ehyttä kokonaisuutta. Näin ei käy tälläkään kertaa, mutta viihdyttävän ja vetävän tarinan mukana jaksaa lähes 800 sivua kuitenkin helposti kahlata.
Osallistun kirjalla Helmet2021-lukuhaasteeseen #39 (kirjassa kuunnellaan musiikkia).
Haruki Murakami: 1Q84, osat 1-3
1Q84
Suom. Aleksi Milonoff
2009-2010, Tammi
783s.
Kansi: Laura Lyytinen
Sivumerkkejä 