Leinen suurteos Punainen mies, musta mies on itsenäinen jatko-osa vuonna 2014 ilmestyneelle romaanille Ikuisuusvuonojen profeetat.
Eletään 1700-luvun Grönlannissa, jonne muuttaa myös kirjan päähenkilö, tanskalainen pappi Hans Egede, aikomuksenaan perustaa siirtokunta Grönlantiin. Grönlantia asuttaa tarinan mukaan joukko villejä alkuasukkaita, joita Egeden on tarkoitus myös käännyttää kristinuskon sanomaan. Vastassa on kuitenkin paikallinen, eräänlainen hengellinen johtaja Aappaluttoq, josta tulee Egedelle eräänlainen taistelupari. Samalla seurataan siirtokunnan asukkaiden elämiä taustalla jylläävien yhteiskunnallisten murrosten ja väestöä kurittavien köyhyyden ja kulkutautien kurimuksessa.
”Se on ihmisen ongelma, toisin kuin eläinten. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Me kannamme sisässämme lihan katoavaisuuden ja hengen kuolemattomuuden ristiriitaa. Niinpä me käännymme Jumalan puoleen, koska emme käsitä kuolemaa. Ihminen on liian suuri kuolemaan mutta liian pieni ymmärtämään omaa kuolemaansa. Eikö Jumalan sen vuoksi pitäisikin olla kuoleman vastakohta ja apuväline?”
Leinen historiallinen romaani käsittelee omalla tavallaan niin siirtomaakysymyksiä, valtaa, sivistyksen levittämisen tarinaa, valloituksia kuin tieteellisen ja uskonnollisen maailmankuvan yhteentörmäyksiä. Kokonaisuus on sakea keitos, jossa riittää raakoja käänteitä, mutta myös perimmäisiä inhimillisen elämän kysymyksiä. Mukana on enemmän maagisirealistisia elementtejä kuin historiallisia faktoja. Vaikka päähenkilö perustuu todellisuudessa eläneeseen ihmiseen, korostaa Leine itsekin, että tarina on fiktiota.
”Oli ihanaa päästä vähän pois siirtokunnasta, kaikesta juopottelusta, huoraamisesta ja kurjuudesta. Ne ovat pilanneet tämän puhtaan ja kauniin maan. Sitten kun me Tanskan alamaiset vihdoin ymmärrämme, mitä olemme tehneet, meitä alkaa varmasti hävettää, mitä alkuasukkaat ajattelevat maan uusista asuttajista. Uudet siirtokuntalaiset käyttäytyvät huonommin kuin yksikään villimies. Alkuasukkaat eivät ole saaneet kovin hyvää käsitystä siitä, mitä Tanskan kruunu voisi tarjota.”
Tarina – tai monet sisäänleivotut tarina – on moneen suuntaan rönsyilevä, kerronta rietasta ja runsasta. Leine tuntuu välittävän ihmisen elämää kaikessa raakuudessaan ja ronskiudessaan.
”Hyvästi, pappi. Luulet että tämä on nyt lopussa. Luulet että taistelu on ohi. Sellaisia te tanskalaiset olette. Teille Grönlanti on jotakin, millä on alku ja loppu, jotakin minne tullaan ja mistä lähdetään. Mutta sitä se ei ole niille, jotka kuuluvat tänne. Meille se ei koskaan lopu. Grönlanti on meidän maamme, koko meidän elämämme kehdosta hautaan. Meille taistelu ei ole ohi. Se on tuskin vasta alkanut.”
Monenlaisia persoonallisuuksia löytyy laajasta henkilögalleriasta. Vaikka Egede on päähenkilö, rakentavat Leinen hahmot tarinaa myös yhdessä. Muista henkilöistä moni on mieleenpainuva, mutta ei juurikaan nouse esille ylitse muiden. Leine ei myöskään ole kovin armollinen henkilöhahmoilleen vaan yksi jos toinenkin kokee karmaisevan lopun tarinan edetessä. Vaikka näistäkin syistä lukeminen on paikoitellen hieman työlästä, on Leinen kieli mukaansatempaavaa ja Grönlantiin, eli tapahtumapaikkanakin epätavalliseen, sijoittuva kertomus niin kiehtova, että sen seurassa jaksaa kulkea.
Osallistun kirjalla Helmet 2022 -lukuhaasteeseen #46 (kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen).
Kim Leine: Punainen mies, musta mies
Rød mand/sort mand
Suom. Katriina Huttunen
2019 (2018), Tammi
677s.
Kansi: Jussi Kaakinen
Sivumerkkejä 