Tanskalais-palestiinalainen Yahya Hassan nousi pohjoismaisen runouden ja kirjallisuuskentän tietoisuuteen rytinällä vuonna 2013, kun hänen vimmainen esikoisrunoteoksensa Runot näki päivänvalo. Laajaan huomioon vaikuttivat niin Hassanin ulkokirjalliset kuin kirjalliset asiat. Nuoren, maahanmuuttajataustaisen miehen suorasukainen tyyli puhutteli pohjoismaisia lukijoita. Se oli raadollisen rehellisen oloista tilitystä, jossa sanan säilältä eivät säästyneet palestiinalaisen yhteiskunnan ja oman uskonnon määrittelemät normit, odotukset ja rajoitukset eivätkä myöskään hyvinvointimallia rummuttavan mutta sen käytännön totetutuksessa ja kotouttamispolitiikassa epäonnistuva Tanskakaan. Menestysteoksessaan Hassan ruotikin kovin sanoin niin juuriaan, vanhempiaan kuin nyky-yhteiskunnan rasistisia rakenteitakin. Tuon kaiken se teki terävästi, voimakkaasti ja vaikuttavasti.
Menestyksestä huolimatta Hassanin tulevaisuus ei ollut valoisa. Hän päätyi rikollisille poluille ja vankilaan. Vuonna 2020 hänet löydettiin kotoaan kuolleena, vasta 25-vuotiaana.
Runot 2 -teos jatkaa omaelämäkerrallista linjaa ja kuvaa Hassanin elämää esikoisteoksen julkaisun ja sen menestyksen jälkeen. Menestys toi Hassanille myös turvallisuusuhkia ja hän joutui turvautumaan henkivartijoihin. Tätä turvattomuutta ja toisaalta omaa polkua vankilan seinien sisäpuolelle Hassan kuvaa teoksessa.
Jatkoteos on kirjoitettu samalla tyylillä kuin aikaisempikin: teksti on caps lockilla, vailla välimerkkejä, kuin huutaen ja raivoten. Tyyli alleviivaa Hassanin tekstien sanomaa ja vie ajatukset välitilassa räpiköivään päähenkilöönsä. Tuo välitila syntyy ristiriidasta, jonka toisessa päässä on kirjalliseen menestykseen ampaisevan nuoren lupauksen tulevaisuudentoivo ja toisessa päässä ohjoismaisen (rasistisen) hyvinvointivaltion turvaverkkojen silmuihin pudonneen, lähiössä varttuneen maahanmuuttajanuoren todellisuus. Näistä kahdesta maailmasta toinen on lopulta liian voimakas vetämään puoleensa.
Temaattisesti Hassan jatkaa samaa linjaa kuin aiemmassa teoksessaan. Edelleen pyöritään paljon oman perheen ja yhteisön parissa. Vankila ja väkivallan kierre tulevat tällä kertaa vahvemmin esille.
Hassan tuntuu runoillaan huomauttavan, että maahanmuuttajanuori on aina taustansa vanki myös pohjoismaisessa yhteiskunnassa, vaikka se kovasti muuta uskotteleekin. Kun Hassan menee tapaamaan kustannustoimittajaansa, väkivalta ja poliisit seuraavat. Leimaa ja omaa menneisyyttä ei niin vain karisteta kannoilta.
VANGINVARTIJA HERÄTTÄÄ MINUT
JA KOMENTAA MINUT ULOS SELLISTÄ
LIITYN RANGAISTUSVANKEIHIN
JOTKA OVAT ASETTUNEET UNIENSA ULKOPUOLELLE
TÄNÄ AAMUNA TÄÄLLÄ RAAHATAAN RUUMISTA.
Hassanin kieli on raivosta huolimatta tarkkaa, riipivää ja koskettavaa. Siitä kuultaa viha ja epätoivo, mutta yhteiskunnallisena viestinä se on terävää. Runoutena se kertoo paljon, mutta jättää tilaa myös mielikuville, alleviivaamisesta huolimatta.
Osallistun kirjalla Helmet 2022 -lukuhaasteeseen #12 (runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana).
Yahya Hassan: Runot 2
Yahya Hassan 2
Suom. Katriina Huttunen
2020, Tammi
119s.
Kansi: Markko Taina
Sivumerkkejä 