Anni Saastamoinen: Sirkka

Sirkka on oman elämänsä sivuhenkilö, jolla on sivuhahmon nimikin – ei päähenkilön kaunis, mieleenpainuva nimi vaan aivan tavallisen ihmisen nimi.

”Sirkalla on sivuhahmon nimi. Pääosilla on aina kauniit nimet, Aurora tai sellainen jokin muu kaunis ja lyyrinen. Sirkka on vain Sirkka, töksähtävä ja arkinen. Sirkka on nimien nakkikastike.”

Melko tavallinen henkilö on Sirkka muutenkin. Hän on keski-ikäinen, naimaton Helsingissä asuva nainen. Sirkka pitää tylsyydestä, mukavuudesta, toimivuudesta ja järkevyydestä. Hän rakastaa asioista eniten syksyä ja kirjastoja. Sirkka on hieman katkeranoloinen. Hän muistuttelee taloyhtiön ilmoitustaululla naapureitaan järjestyssäännöistä ja varsinkin jätteiden lajittelusta, joka tuntuu olevan monelle naapurille hankala asia.

”Sirkka on oikeastaan aika yksinäinen, sen hän myöntää itselleen varovasti näinä öinä. Ehkä yksinäisyys viiltää hänen yöunensa aina auki kesken kaiken.”

Sirkka on tarkkailija. Hän huomaa muut ja huomauttelee heidän olemisestaan, mutta Sirkkaa itseään ei tunnu kukaan huomaavan. Hän ei ole kiinnostava. Sirkka matkustaa paljon raitiovaunulla.

”Sirkasta ihmiset ovat vastenmielisiä, mutta tuntemattomia julkisissa kulkuvälineissä katsellessaan hän saattaa katsoa ihmisiä ja tuntea outoa liikutusta.”

Sirkalla on työpaikka, mutta sielläkin hän pitää enemmän järjestystä kuin luo ihmissuhteita. Hän tekee havaintoja myös työkavereistaan (”Seppo syö a-luokan nakkeja.”) Ystäviä tai läheisiä ihmisiä Sirkalla ei juurikaan ole. Ainoat ihmiset hänen elämässään ovat äiti, joka on tyttärensä lähes täydellinen vastakohta: rempseä, värikäs ja boheemi. On kiinnostavaa, että viileältä vaikuttavan Sirkan äitisuhde on niin täynnä lämpöä ja lempeyttä. Myös ystävä Natalia houkuttelee Sirkan välillä kolostaan.

Pikkuhiljaa Sirkka kuitenkin alkaa pohtimaan omaa elämäänsä ja mitä siltä haluaisi, hiljalleen avautumaan. Hän tapaa myös Kaarlo Orakas -nimisen vahtimestarin ja bonsaipuuharrastajan. Olisiko tässä hänelle sopiva ihminen?

Anni Saastamoinen kuvaa lempeydellä ja paneutuvasti Sirkkaa, joka on kaikkien tunnistama hahmo ja jonka piirteitä kaikki tunnistamme myös itsessämme. Sirkka on kaikkien tunnistama, mutta yksin hän ei ole kukaan.

”Vanhempi herrasmies kassajonossa on maksamaisillaan ostoksiaan, mutta on etsinyt kanta-asiakaskorttiaan jo toista minuuttia. Kassatyöntekijän hymy on muuttunut jähmeäsi naamioksi jo minuutti sitten, kassajonossa ihmiset vaihtavat painoa jalalta toiselle. Joku maiskauttaa suutaan närkästyneesti hmmntsahh, toinen puuskahtaa, joku sanoo mukamashiljaisesti mutta tarpeeksi huomiota herättävällä volyymilla, että onpa kummaa, KUN ON VAIN YKSI KASSA auki ja kello on kuitenkin sen verran että ruuhka että että! Sirkka ei voi sietää sitä. Sitä, että joku kassajonossa pitää jonotustilannetta ongelmana, vaikka on itsekkin siihen osallinen, mutta yrittää silti höpellyksellään lietsoa muita mukaan siihen, että tämä odottaminen tässä on kauheaa ja väärin.”

Saastamoinen ammentaa myös kaikille tutuista arkisista tilanteista. Kerronta on humoristista ja kieli hauskasti rytmitettyä. Sirkka on karikatyyrimäinen, mutta silti niin uskottava hahmo ja Saastamoisen tarina hänestä samanaikaisesti hauska ja inhimillinen.

Anni Saastamoinen: Sirkka
2019, Kosmos
188s.
Kansi: Bifu