Ida Pimenoffin esikoisromaani on kipeä tarina isäsuhteesta, jossa aikuiseksi kasvanut aikuinen nainen yrittää käsitellä hylätyksi tulemisen kokemuksiaan. Veran 80 vuotta täyttävä isä viettää syntymäpäiviään uuden perheensä, uuden vaimon ja uusien lasten kanssa, mutta Veraa ei ole kutsuttu juhliin.
”Epäuskoisena luin viestin uudelleen. Olin ollut niin varma, ettei isälläni ollut kuin kaksi tapaa vastata pyyntööni – joko myöntävästi tai kieltävästi – ettten ollut tajunnut, että oli olemassa kolmaskin vaihtoehto: sivuuttaminen.”
Oma isäsuhde peilautuu kaikkeen: suhteeseen omaan lapseen, omaan lapsuudenkokemukseen, itsetuntoon. Vera on jo nelikymppinen, mutta suhde omaan isään ja isäsuhdetta värittävä ajatusmalli ovat lapsenomaisia.
”Mutta vaikka kaikissa muissa asioissa uskoinkin äitiä, tässä yhdessä asiassa epäilin hänen sanojaan. Olin vakuuttunut, että jos olisin toisenlainen, samanlainen kuin kaikki muut, minun isäni haluaisi nähdä minut.”
Samaan aikaan Vera on eronnut lapsensa Mikaelin isästä, Akista, ja yrittää kasvattaa lastaan tietoisina sukupolvet ylittävistä traumoista. Kun Mikael alkaa vieroksua isäänsä ja käyttäytyä niin, että koulussakin huolestutaan, Vera joutuu uusien kysymysten äärelle. Sitten hän tutustuu Samiin, jolla on oma lapsi, Elsa.
Vaikka isäsuhde on romaanin pääosassa, perustuu juonenkuljetus pitkälti Veran parisuhteiden ja oman perhe-elämän ympärille. Painavimpia ja puhuttelevampia osioita romaanissa ovat kuitenkin juuri isäsuhteen ympärille kiertyvät ajatukset ja tunteet.
Ida Pimenoff: Kutsu minut
2021, WSOY
389s.
Kansi: Martti Ruokonen
Sivumerkkejä 