Ruotsalainen Jonas Hassen Khemiri omistaa romaaninsa Isän säännöt isyydelle ja isille, monissa eri sukupolvissa. Erityisesti hän tarkastelee pohjoismaisen nykyisyyden rooleja ja kipukohtia. Romaanin päähenkilö on isyyslomalla oleva nuorehko mies, jonka oma isä on aikanaan hylännyt perheensä ja muuttanut toiseen maahan. Todistaakseen olevansa toisenlainen isä, hän haluaa tehdä asiat toisin. Pojalla ja isällä on kuitenkin edelleen suhde isäänsä, joka käy silloin tällöin Ruotsissa lähinnä hoitamassa asioitaan. Poika tarjoaa isälleen majoitusta ja auttaa tätä muutenkin monella tavalla, mutta alkaa kyllästyä rooliinsa. Seuraa eräänlainen isän ja pojan välitilinpäätös.
”Jono on pysähtynyt. Kukaan ei kimmastu. Ei korota ääntään. Ei tungeksi. Ihmiset vain pyörittelevät silmiään ja huokailevat. Isoisä tekee samoin. Muistaa, kun hän oli isä. Muistaa lastenjuhlat ja aurinkolomat, judoharjoitukset ja oksennustaudit, pianotunnit ja koulun päättäjäiset. Muistaa pannulapun, jonka hänen tyttärensä tai ehkä hänen poikansa väkersi käsityötunnilla. Siihen oli kirjoitettu Maailman paras isä. Hän oli suurenmoinen isä. Suurenmoinen isoisä. Joka muuta väittää on valehtelija. Kun isä, joka on isoisä, astuu passintarkastusluukulle, univormunaiselta lasiruudun takaa kuluu vain joitakin sekunteja vilkaista häntä, skannata passi ja viittilöidä hänet eteenpäin.”
Khemiri seuraa päähenkilönsä eli pojan, joka on myös isä, sekä tämän isän, joka on myös isoisä, erilaisia tapoja olla isä, mielenkiintoisella, koskettavalla ja kipeälläkin katseella. Romaanissa on myös muita sivuhenkilöitä, kuten pojan lapset ja puoliso, mutta ketään ei nimetä. Tämä ratkaisu alleviivaa sitä, miten suuressa merkityksessä romaanissa on nimenomaan perhesuhteet – tässä tapauksessa erityisesti isyys.
”Puoli kymmeneen mennessä yksivuotias on herättänyt neljä kertaa. Kummeneltä äiti ja isä käyvät nukkumaan. Yhdeltätoista yksivuotias herää ja saa velliä. Yhdeltä herää nelivuotias ja mumisee tahtovansa vettä ja kuoritun banaanin. Kahdelta herää yksivuotias ja muksii itseään suuhun kuin hampaita särkisi. Puoli kolmelta Alvedon alkaa vaikuttaa ja yksivuotias nukahtaa taas. Kolmelta nelivuotias herää ja on kauhuissaan kääärmeistä verhojen takana….”
Khemirin romaanissa asettuvat kiinnostavasti vastakkain isyyden muuttuvat normit. Siinä missä pojan oma isä on välttelevä, etäinen ja itsekäs isä, on poika itse isänä tehtävälleen kaikkensa, jopa hieman maanisesti vähän liikaa antava, koko ajan hyvään isyyteen pyrkivä. Äitiyden paineista puhutaan paljon, mutta modernin isyyden paineita on kaunokirjallisuudessa käsitelty vähemmän.
Khemirin romaanissa on huumoria ja syvyyttä yhtäaikaa. Hän tavoittaa osuvasti vanhemmuuden tunnetiloja ruuhkavuosien keskellä.
”Mutta koko tämä perhekuvio perustuu oikeastaan siihen että sinäkin annat oman panoksesi. Et voi enää heräillä kymmenen kertaa yössä, kun me teemme ihan kaikkemme vanhempinasi. Voitko luvata yrittää vähän enemmän? Voitko tehdä parhaasi emme taas ajautuisi tähän tilanteseen? Mutta isä ei lähde makuuhuoneesta vaan kokeilee, rauhoittuisiko yksivuotias aaltojen ääneen, sitten matalaan mörinään, sitten taas aaltojen ääneen joka alkaaa pian muistuttaa tsunamia, koska poika ei rauhoitu.”
Khemiri keskittyy isyyteen, mutta antaa tunnustusta myös äitiydelle ja kohtelee välillä isähahmo(j)aan lempeällä huumorilla.
”On ymmärrettävää että isä haastaa riitaa, koska on ollut yksin lasten kanssa koko päivän. Ei ole voinut purkaa turhautumistaan lapsiin, joten se on saatava purettua puolisoon. Silti, tekikö äiti itse niin, kun oli äitiyslomalla? Käyttäytyikö hän kuin lapsi vai niin kuin aikuinen?”
”Oletko pahalla tuulella, nainen kysyy ja inhoaa sitä että kysyy, koska on luvannut itselleen että lakkaa kantamasta emotionaalista vastuuta tuosta pirun idiootista. Miehen itsensä kontolla on selviytyä pahantuulisuudestaan. Ei hänen. Mutta nyt hän kuitenkin on sen sanonut ja miehellä on tilaisuus miettiä vastaustaan, pysähtyä, pohtia ja sanoa: En ollenkaan. Olen vain pikkuisen väsynyt. Pitkä päivä. Nainen tietää esittävänsä kysymyksen. Hän tulee kysymään, oliko hankalaa, kun molemmat lapset olivat kotona. Eikä hän halua kysyä. Hän piti tyttren synnyttyä miltei koko äitiyslomansa. Nyt hän käy töissä. Hän ei ole tehnyt mitään väärää. Hän ei kysy mutta mies kertoo silti. Automatkasta sisäleikkipuistoon, yksivuotis kakkasi turvaistuimessa, nelivuotias auttoi löytämään roskiksen pysäköintipaikalla. Henkilökunnasta joka ensin ei avannut ovea, liukumäestä jonka he kaikki kolme laskivat. Mies käyttää hyvänlaisesti aikaa kertomukseensa, viisi tai ehkä kymmen minuuttia vierähtää. Ja kuten tavallista hänen tarinastaan muodostuu esitys siitä, miten suuremoinen isä hän on. Jujuna on että hänelle pitäisi oikein taputtaa, mutta naisen kädet ovat väsyneet.”
Jonas Hassen Khemiri: Isän säännöt
Pappaklausulen
Suom. Tarja Lipponen
2018, Johnny Kniga
333s.
Kansi: –
Sivumerkkejä 