Tua Harnon romaanin miljöö on suomalaisittain epätavallinen. Hänen tarinansa nimittäin sijoittuu Australiaan, erääseen Kalgoorlie-nimiseen kaivoskaupunkiin. Kylä on täynnä miehiä ja siellä asustaa vain muutama nainen. Nimitys oranssille maalle tulee kuitenkin enemmän australialaisesta autiomaasta, joka on täynnä punaisenruskeaa hiekkaa.
”’Meidän täytyy pystyä työskentelemään yhdessä, nainen toisti yhtiön tasa-arvomantran. Hän jatkoi, että koulutus annettiin pääasiassa miehille. Heitä oli valmisteltu kohtaamaan naiset vertaisinaan. Tämä on kuitenkin Australia, ne eivät ole vieläkään tottuneet naisiin.’ ’ Vankisiirtokunnan aikoina täällä oli naisia hyvin vähän’, kuski selitti. Sanna kirjoitti sen ylös, hän muisti, ettää siitä oli ollut maininta tasa-arvo-ohjelmassa. Australialaisten huono naistenkestävyys, hän oli miettinyt, oliko se samanlainen kulttuurinen myytti kuin suomalaisten viinapää. Myytti, josta tuli itseään toteuttava ennuste.”
Tarinan päähenkilö on kolmikymppinen Sanna, suomalaisnainen, joka lähtee Australiaan pakoon elämäänsä. Parisuhde Janne-nimisen miehen kanssa on vastikään päättynyt ja Sanna on löytänyt itsensä äitinsä nurkista, työttömänä ja vailla suuntaa elämälle. Yllättävää on, että Sanna on kuitenkin raskaana.
”Sanna pelkästi vaistomaisesti, tunsi samanlaista kauhua kuin silloin, kun kulki alikulkutunnelien läpi Helsingissä, ja näki vihamieliset tussaukset ja graffitit, ja omat askeleet kaikuivat hätääntyneinä. Kun ihminen toivoi ja säikähti toisia askelia.”
Australian kaivoskaupungissa Sanna tutustuu Martti-nimiseen mieheen ja pian heidän suhteensa syvenee. Australiassa Sanna tutustuu myös Raldaan, kiehtovaan hengelliseen hahmoon, joka antaa alukso Sannalle toivoa oman itsensä ja suunnan löytämisestä. Sanna uskaltautuu lähtemään Raldan kanssa kuumalle aavikolle vaellukselle, josta tulee kuitenkin henkinen ja fyysinen taistelu.
”Oli turhauttavaa ja typerää olla nainen. Hän tiesi, että tilastojen valossa miehet joutuivat väkivallan uhriksi paljon useammin, mutta tuntuiko miehistä koko ajan tältä, heikolta ja naurettavalta? Tuntuiko muista naisista tällaiselta?”
Harnon romaanin lähtöasetelma on vähintäänkin erikoinen ja sellainen on myös koko tarina. Siinä on paljon omalaatuisia valintoja ja äkkiseltään varsin yhteensopimattomia elementtejä, jotka muodostavat yhdessä epätasapainoisen kokonaisuuden. Sannan raskaus ja elämä Suomessa, omaperäinen yhteisö Australiassa, hullu päätös lähteä lähes kaikki kliseet täyttävän elämäntapaoppaan kanssa rankalle matkalle – tämä kokonaisuus hämmentää.
”Mistä sekin tuli, tieto, että lintujen kuuluisi olla vaiti öisin, mistä sen tiesti luontaisesti, vaikkei koskaan ollut asunut kuin kaupungissa, onko se kysymyksiä, joita esitti lapsena, miksi ne eivät äiti laula yöllä, ne nukkuvat, nuku sinäkin, ja siitä se jäi, horjumaton käsitys siipien alle päätään suojaavista linnuista, ne nukkuvat öisin.”
Harnon romaani tuntuu kurottavan moneen suuntaan. Yhtäältä se on itsenäisen naisen kasvutarina, toisaalta jännittävä matkakertomus, kolmanneksi sukupuolittunutta väkivaltaa tutkaileva yhteiskunnallinen puheenvuoro. Jollain tapaa kokonaisuus ontuu.
Tua Harno: Oranssi maa
2015, Otava
335s.
Kansi: Timo Numminen
Sivumerkkejä 