Fiona Barton on sijoittanut psykologisen jännistyskertomuksensa tapahtumat tällä kertaa Thaimaahan. Sinne lähtevät matkalle 18-vuotiaat ystävykset Alex O’Connor ja Rosie Shaw, mutta yllättäen tytöt katoavat. Toimittaja Kate Waters ryhtyy selvittämään tyttöjen kohtaloa. Käy ilmi, että kolmas tyttö, Mags, on aikonut lähteä myös reissulle, mutta perunut viime hetkellä. Oman twistinsä mysteeriin tuo Katen poika Jake, joka on … Jatka artikkeliin Fiona Barton: Epäilty
matkustaminen
Hannele Mikaela Taivassalo: Mennyt palaa
Hannele Mikaela Taivassalon runollinen romaani kiertyy ihmissuhteiden ympärille. Tavataan nainen, joka haikailee menneen ihmisen perään ja kokee yksinäisyyttä. Toisaalla, toisessa maassa valokuvaaja Selim palaa muistoihinsa nainen. Kolmas kertoja on ulkopuolinen, kaikkitietävä ääni, joka tarkkailee erityisesti naisen kokemuksia, välillä kuin osana tätä. Lisäksi tarinaan liittyy myös Alisa, kertojanaisen sisko, joka on aikanaan kadonnut jäljettömiin niin ikään … Jatka artikkeliin Hannele Mikaela Taivassalo: Mennyt palaa
Hervé Le Tellier: Poikkeama
Lento Pariisista New Yorkiin joutuu myrskyn silmään. Kone onnistuu kuitenkin laskeutumaan turvallisesti. Kolme kuukautta myöhemmin täsmälleen sama kone joutuu uudestaan myrskyyn ja päätyy laskeutumaan New Yorkiin, jossa viranomaiset kuitenkin eristävät sen miehistön ja matkustajat. Heitä ryhdytään tutkimaan ja samalla lukija pääsee tutustumaan syvemmin lentojen omituisiin matkalaisiin. Heistä löytyy syöpään sairastunut David, charmantti Victor Miesel, kasvisravintoloitsija … Jatka artikkeliin Hervé Le Tellier: Poikkeama
Emilia Kukkala: Kaiken jälkeen
Kassatyöntekijä Laina kyllästyy elämäänsä ja hyppää auton rattiin. Tavoitteena on jättää koko entinen elämä taakse ja Suuntana on Turku, josta hän päätyy laivalla Tukholman suuntaan. Tukholmasta matka jatkuu Tanskaan ja Saksaan. Matkallaan Laina törmää monenlaisiin hahmoihin. Vaikka Laina yrittää paeta menneisyyttään, hän huomaa pian, että se on uskottua vaikeampaa. ”Yö kaksi viikkoa sitten oli ollut … Jatka artikkeliin Emilia Kukkala: Kaiken jälkeen
Riina Katajavuori: Kypros
Riina Katajavuoren romaanin päähenkilö on runoilija Raita, joka matkustaa runotapahtumaan Kyprokselle ja päätyy pohtimaan sekä ammatillisia että identiteetillisiä kysymyksiä erinäisten kohtaamisten ja pienten tapahtumien kautta. Matkakirjana ja erityisesti ammatillisen minuuden pohdinnan kautta Katajavuoren romaani tuo vahvasti mieleen Rachel Cuskin Ääriviivat-romaanin, jossa niin ikään tehtiin matka (kirjallisuus) tapahtumaan. Katajavuoren romaanissa yhtymäkohtia on erityisesti siihen, miten se … Jatka artikkeliin Riina Katajavuori: Kypros
Anssi Hemmilä: Ilosaari
Anssi Hemmilän esikoisromaani elämänmakuinen tarina nuorista ja eräästä festariviikonlopusta. Ilosaari on tietenkin tunnetun joensuulaisen musiikkifestivaalin nimi, ja sinne ovat matkalla myös kirjan päähenkilöt. Romaani kulkee pääosin raiteilla, Joensuun-junassa. ”Heidän seassaan kiitivät työssäkäyvät jotka liikkuivat paikasta toiseen kelloa vastan eikä sillä ollut suurta merkitystä mitä asemalla heidän ympärillään tapahtui tai ei tapahtunut. Kaikki mitä siellä tapahtui … Jatka artikkeliin Anssi Hemmilä: Ilosaari
Kauko Röyhkä: Kreikkalainen salaatti
Muusikkona paremmin tunnettu Kauko Röyhkä on kirjoittanut myös romaaneja. Kreikkalainen salaatti seuraa kolmea eri henkilöä kolmella eri Kreikan saarella. Luvut on nimetty näiden saarien mukaan: Amorgos, Lesbos, Mykonos. Ensimmäisessä tarinassa seurataan Jimiä, pienen Taneli-pojan isää ja Karin-puolison avomiestä, joka kuitenkin työskentelee myös huumediilerinä. ”Leonard Cohen asui Kreikassa Hydran saarella ja kirjoitti. Minäkin aion kirjoittaa, romaanin … Jatka artikkeliin Kauko Röyhkä: Kreikkalainen salaatti
Antti Reini: La Ciudad
Samuel on oman tiensä kulkija, joka saapuu La Ciudad -nimiseen merenrantakaupunkiin, mukanaan vain yksi puhelinnumero. Siellä hän tutustuu muun muassa sisällissodassa olleeseen Dejan-nimiseen hahmoon ja koko joukkoon muitakin erikoisia hahmoja. Dejan haluaa irti väkivallan kierteestä, mutta tapahtumat johdattavat henkilöitä moninaisiin hämäräbisneksiin. ”La Ciudad oli jäänyt liitoksen yhteydessä käytännöllisesti katsoen takapajulaksi Metropolin laitamalle. Infra toimi huonosti, … Jatka artikkeliin Antti Reini: La Ciudad
Carol Shields: Ruohonvihreää
Charleen on kandalainen neljättäkymppiä lähenevä runoilija, joka asuu teini-ikäisen Seth-poikansa kanssa ja elättää itsensä oikolukijana. Charleen seurustelee Eugene-nimisen hammaslääkärin kanssa, mutta ikävöi myös entistä puolisoaan Watsonia. Kun Charleenin rintasyöpää sairastava äiti päättää yllättäen avoitua vanhoilla päivillään, alkaa Charleenin matka paitsi läpi Kanadan myös halki lapsuusmuistojen, menneen ja nykyisyyden. ”Kun Eugene puhuu elämästään, siinä on aina … Jatka artikkeliin Carol Shields: Ruohonvihreää
Tua Harno: Oranssi maa
Tua Harnon romaanin miljöö on suomalaisittain epätavallinen. Hänen tarinansa nimittäin sijoittuu Australiaan, erääseen Kalgoorlie-nimiseen kaivoskaupunkiin. Kylä on täynnä miehiä ja siellä asustaa vain muutama nainen. Nimitys oranssille maalle tulee kuitenkin enemmän australialaisesta autiomaasta, joka on täynnä punaisenruskeaa hiekkaa. ”’Meidän täytyy pystyä työskentelemään yhdessä, nainen toisti yhtiön tasa-arvomantran. Hän jatkoi, että koulutus annettiin pääasiassa miehille. Heitä … Jatka artikkeliin Tua Harno: Oranssi maa