Kerttu on keski-ikäinen opettaja, jolla on asiat periaatteessa hyvin. Hänellä on hyvä työ, aviomies Lasse, lapset Inari ja Eeli ja mukava koti. Kun Kerttu joutuu työpaikallaan seksuaalisen ahdistelun kohteeksi koulun rehtorin taholta, kaikki kuitenkin muuttuu. Kerttu sairastuu masennukseen. Laukaisevana tekijänä on työpaikan tapahtumat, mutta sairastumisen juuret ulottuvat pidemmälle Kertun menneisyyteen.
”Kahvilasin vieressä oli toiselta kyljeltään sulanut tutun sininen konvehti. Sen paperi oli kiiltävä, lämmin ja liukuva siltä puolelta, jossa lämpö oli saanut sisällön muuttumaan nestemäiseksi. Puristin sitä hellästi sormissani kuin vastasyntyneen kättä. Samalla kiihkeydellä se tuntui takertuvan minuun.”
Sairastuttuaan Kerttu jää pois töistä. Hän hankkii muistikirjan, johon hän kirjaa tuntojaan. Sitten hän päätyy terapeutin vastaanotolle. Pienin askelin terapeutti auttaa murtamaan kuorta, jonka kautta päästään Kertun masennuksen alkulähteille ja kohti parantumista.
”Miten joku ihan vieras saattoi arvata, että tytön kanssa tuli aina riitaa, tytölle oli helpompi huutaa ja esittää vaatimuksia? Poika oli niin pieni vielä, pullea, melkein vauvamainen. Eelin kanssa leikittiin kutitusta ja huiskutusta, oli lempinimet ja kärsivällisyyttä. Inaria tuli komennettua vihaisella äänellä, sanottua että se on hidas ja tiellä. Miten lapset minut näkivät?”
Kerttuu tulee niin muistiinpanoissaan kuin terapiassaankin peilanneeksi omaa elämäänsä myös lastensa kanssa ja pohtii paljon erilaisia roolejaan.
”Niinhän sitä sanottiin, että lapsi lukee sitä satua, jonka kertomaa tarinaa hänellä on tarve käsitellä, ja välttää lukemasta niitä, joiden tarinat ovat liian tosia ja pelottavia käsiteltäviksi. Jotka eivät ole satuja ollenkaan.”
Matka masennuksen juurille onkin Kertun tapauksessa melkoinen tutkimusmatka omaan identiteettiin ja itseen. Tämä on sinänsä varsin perinteinen kaava. Rauanjoen kerronta on rauhallista ja teksti hetkissä viivähtelevää. Hänen kielensä on kaunista ja pehmeää. Masennuskuvauksesta puuttuu rumuus, raivo ja rosoisuus, jota itse sairauteen kuitenkin kuuluu. Sellaista ehkä olisin kerrontaan kaivannut.
Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään
2016, Atena
248s.
Kansi: Anna Makkonen
Sivumerkkejä 