Pauli Pitkänen oli 1900-luvun alkuvuosikymmenillä elänyt ja nuorena, vasta 29-vuotiaana, kuollut hiihtäjälupaus. Hänen tarinaansa kertoo Antti Heikkinen Latu-romaanissaan.
Heikkinen sukeltaa Pitkäsen tarinaan tämän omien ajatusten ja muisteluiden kauttaa sotasairaalassa maatessaan toisen maailmansodan aikana. Haavoittunut Pitkänen on fyysisesti huonossa kunnossa, mutta muistoista rakentuu kuva maailmanmestariksi yltäneen hiihtäjän noususta pikkukaupungin lumisilta laduilta arvokisoihin asti on kiehtovaa luettavaa.
”Totta kai olisi hyvä, jos Suomesta tulisi suuri, kun pääsisimme Saksan rinnalla sotimaan. Muistan sellaisenkin sodan, jossa toivoin suomalaisten sekä voittavan että häviävän.”
Heikkinen kuvaa urheilu-uran urkenemista melko perinteisesti sisukkuuden ja periksiantamattomuuden ryydittämänä matkana, mutta eroa perinteisempiin urheiluromaaneihin myös on. Voimakkaimmillaan se näkyy jatkuvassa sodan varjossa urheilijankin elämässä. Tarinassa on vahvaa surumielisyyttä ja koskettavuutta, mikä jää mieleen, vaikkei urheiluromaanien suurin ystävä lähtökohtaisesti olisikaan. Heikkisen virkkeet ovat säästeliäitä mutta paljonpuhuvia.
Antti Heikkinen: Latu
2021, WSOY
172s.
Kansi: Martti Ruokonen / Eeva Oinonen
Sivumerkkejä 