Kim Thúy jatkaa vietnamilaispakolaisten tarinaa omakohtaisen romaanisarjan kolmannessa osassa. Se sijoittuu Vietnamin sodan aikaan. Tâm on nuori tyttö, joka menettää perheensä sodan hirveyksissä, mutta pelastuu itse erään sotilaan ansiosta. Thúy kertoo Tâmin tarinan kautta historiallisista tapahtumista, jotka hakevat vertaistaan raakuudessa. Hän kuvaa verilöylyä ja joukkomurhia, raakaa väkivaltaa, lähes runollisesti.
Kirja kertoo myös operaatiosta, jossa vietnamilaislapsia yritetään evakuoida sotatantereelta, kun kone räjähtää. Siihen liittyvä sodankuvaus on yksi raaimmista ja sydänalaa kouraisevimmista sotakuvauksista, jonka olen koskaan lukenut.
”Yksi pelastustoimiin komennetuista sotilaista noukki liejuisesta maasta ruumiin, jota hän luuli eläväksi, koska siinä ei näkynyt ruhjeita tai edes naarmuja. Vielä neljäkymmentä vuotta myöhemmin sotilas muistaa kirkkaasti, miltä tuntui kun hän nosti ruumiin maasta. Hänen silmänsä näkivät nukkuvan vauvan, jolla oli eheä iho, mutta sormissaan hän tunsi pitelevänsä marmorikuulapussia. Ristiriita aiheutti valtavan räjähdyksen hänen päässään, ja hänen sydämensä murskautui tuhansiksi palasiksi, aivan niin kuin vauvan luille oli käynyt.”
Thúy keskittyy yksittäisten ihmisten tarinoihin, mutta tuo esille myös poliittista ilmapiiriä ja sodan taustoja sekä esimerkiksi presidentti Fordin politiikkaa.
”Amerikkalaiset puhuvat Vietnamin sodasta. Vietnamilaiset puhuvat Amerikan sodasta. Tuossa erossa kenties piilee sodan syy.”
Sodan todellisuuden ohella Thúy kuvaa myös heitä, jotka pääsivät pakoon ja aloittamaan uuden elämän lännessä, Thúyn tapauksessa Kanadan Montréalissa. Tâmin kertomus kietoutuu osaksi muiden pakolaisten tarinoita.
”’Tim: Luoti voi tappaa vihollisen, mutta luoti voi myös saada aikaan vihollisen, sen mukaan keneen luoti osuu.
Kim: Jokainen luoti joka tappaa vihollisen saa aikaan ainakin yhden uuden vihollisen. Ihan sama keneen se osuu.”
Sana ”em” tarkoittaa vietnamin kielessä pikkuveljeä tai pikkusiskoa sekä toisaalta myös nuorempaa ystävää tai pariskunnan naista. Kirjailija uskoo sen linkittyvän myös ranskan aimer-verbiin (rakastaa), sillä vietnamin kielessä on monia lainasanoja ranskasta. Kirjan nimi viitannee päähenkilöihin, mutta samaan aikaan se muistuttaa koossapitävistä voimista – kuten rakkaudesta ja toivosta – myös hirveyksien aikana.
”Jos tietäisin, miten keskustelu lopetetaan, jos osaisin erottaa oikeat totuudet, henkilökohtaiset totuudet ja spontaanit totuudet toisistaan, olisin irrottanut langat ennen niiden kiinnittämistä tai paikoilleen asettamista, jotta tässä kirjassa kerrottu tarina olisi meille selkeä.”
Thúyn romaani luottaa pääasiassa lyhyisiin, kirkkaisiin lauseisiin ja kieli on paikoitellen lähes lyyristä. Samalla siinä on vahva sodanvastainen sanoma, joka tuo virkkeisiin voimaa. Sanna-Reeta Meilahden kansikuvataide kautta kirjasarjan on poikkeuksellisen kaunista.
Kim Thúy: Em
Suom. Marja Luoma
2021, Gummerus
123s.
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti, iStockphoto
Sivumerkkejä 