Tarinan kertoja Ilona on perheenäiti, joka joutuu auton tönäisemäksi ja kuolee. Ruumiinavauspöydältä lähtee käyntiin Ilonan tarina, jota hän kertoo itse ensin sairaalan pöydältä, sitten leijaillen kaupungin yli ja kotiin surevan perheensä luo, johon kuuluvat esimerkiksi aikuistuva tytär ja lakimies-aviomies. Pääseepä Ilona omiin hautajaisiinsakin.
”Nyt makaan kumilenkki varpaassani ruumiinavauspöydällä. Unelmat, joita minulla vielä hetki sitten oli, lentävät päättäväisesti silmänkantamattomiin kuin lapsen innokkaista käsistä livennyt ilmapallo.”
Romaanin kiinnostava asetelma ei ole tavallisimmasta päästä. Kuolleen katseen kautta lukija pääsee kurkistamaan elävien maailmaan läheisen menetyksen jälkeen. Eilittä pohtii romaanissaan ainakin sanomatta jääneitä asioita ja sitä, mitä ihmiset toisilleen paljastavat.
”Tässä hetkessä minussa on kaikki. Tyttö, joka joskus olin, nainen, vaimo, äiti, ystävä ja tytär. Minussa on myös vanheneva nainen, joka aina hetkisen ehti sovitella itseään lomaani. Hän vaikuttaa henkilöltä, johon olisin halunnut tutustua paremmin – konstailemattomalta ja huumorintajuiselta, ihmiseltä joka sanoisi: ’Istahdetaan tähän ja jutellaan. Kuuletko tuon laivan sumutorven?’ Aina jokin oli kesken ja on yhä.”
Romaanin surumielinen ja traaginen lähtökohta ei heijastu painostavalla tavalla kerrontaan. Lähtökohtaa ajatellen voisi tuntua, että romaani olisi liiankin ahdistavaa luettavaa, mutta Eilittä keskittyy kerronnassaan muistojen kauneuteen. Ikävä toki tuntuu pakottavana kertojan kuvauksessa, mutta toisaalta tarina keskittyy paljon seuraamaan myös nykyisyyttä, jälkeenjääneiden valintoja. Lisäksi kertoja pohtii paljon myös omaa lapsuuttaan.
Kertoja on kuin höyhen joka lipuu eloonjääneiden läheistensä elämiin ja tarkkailee niitä, pohtii omaa vaikutustaan niihin ja suree haikeana menetettyjä mahdollisuuksia. Kiinnostavasta lähtöasetelmastaan huolimatta romaania vaivaa toisaalta ajoittain liiallinenkin kepeys. Monella tapaa kerronta ja kieli jäävät pintatasolle, eikä syvemmälle ulotuta.
Anna-Maria Eilittä: Kun olen poissa
2020, Atena
237s.
Kansi: ei mainittu
Sivumerkkejä 