Millaista on elämä kaupungin laidalla, syrjässä yhteiskunnasta, kaatopaikalla? Yasmina Khadran kirja seuraa yhteiskunnan ulkopuolelle jätettyjen, alkoholistien, syrjäytyneiden, köyhien yhteisön elämää kaatopaikalla, nimeltämainitsemattomassa maassa. Kaatopaikan yhteisössä vallitsee omanlaisensa järjestys, vaikka vapaina sen asukkaat itsensä siellä näkevätkin. Juniori on nuori ja hieman yksinkertainen. Hänet ottaa siipiensä suojaan silmpuoli Ach. Eräänä päivänä yhteisöön saapuu muukalainen, Ben Adam, joka saapuu puhumaan rakkaudesta ja kyseenalaistaa yhteisön järjestystä ja oikeutusta ja mahdollistaa sen jäsenille myös unelmia muusta.
”’Jos olisin Jumala, ilmestyisin vihdoin ja tekisin lopun maanpäällisestä sekasorrosta. Nousisin Himalajan tai Kilimanjaron huipuille, niin että kaikki näkisivät minut, ja sanoisin ihmisille suorat sanat. Sanoisin, että he alkavat käydä hermoilleni ja että kärsivällisyydelläni on rajansa, että heidän täytyy olla pähkähulluja, kun valitsevat vitsauksista pahimmat ja ratkaisuista tehottomimmat. Näyttäisin heille ihmiskunnan historian, niin että he huomaisivat, miten käsittämätöntä heidän hulluutensa on: yhtä sotaa ja kurjuuttaa, pelkkää itkua ja verenvuodatusta, aivan niin kuin ne hauskat hommelit, joita olen heille keksinyt, eivät riittäisi heille, aivan niin kuin heillä ei olisi muuta tekemistä kuin tappaa toisiaan kepeästi sukupolvesta toiseen.’”
Kaatopaikkayhdyskunnan jäsenet ovat alistuneet kohtaloonsa, eivätkä haaveile juurikaan paremmasta. He pitävät itseään vapaina ja tyytyväisinä siihen, mitä on.
Kirja on ohut ja sen lukaisee nopeasti. Asia on painavaa, mutta Khadran teksti on ilmavaa. Kirjan asetelma on kiinnostava ja se tarjoaa monia ajatuslankoja. Yhteiskunnan syrjäytetyt muodostavat kirjassa yhteisön, joka – kaikessa kurjuudessaankin – tarjoaa jäsenilleen turvaa, vapautta ja mielenrauhaa. Vai onko vapaus vain vankila, jonka seiniä pitelee pystyssä yleinen näköalattomuus ja apatia? Onko ihminen oman onnensa seppä, jonka tulee itse tarttua omaan kohtaloonsa ja muuttaa tarvittaessa sen suuntaa? Vai tarvitseeko ihminen tukea, sysäyksiä ja impulsseja, jotta voi nähdä mahdottomassa mahdollisuuksia? Khadran kirja tarjoaa mahdollisuuksia pohtia kaikkia näitä kysymyksiä ja on siksi varsin ansiokas.
Algerialaistaustainen Yasmina Khadra, sittemmin Ranskaan muuttanut, entinen Algerian armeijan upseeri, on oikealta nimeltään Mohamed Moulessehoul. Hän on ottanut kirjailijanimekseen vaimonsa nimen. Täysin itse kirjan tarinaan liittymmättä ja täysin vailla parempaa tietoa vaimon näkemyksistä asiaan: mielestäni kirjailijalta käsittämätön temppu ottaa käyttöön vaimon nimi. Eikö ele tee käytännössä mahdottomaksi, että vaimo voisi vaikkapa kirjoittaa tai tehdä muuta julkista omalla nimellään?
Osallistun kirjalla Helmet2017-lukuhaasteeseen #7 (salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja).
Yasmina Khadra: Osattomien olympos
L’Olympe des Infortunes
Suom. Lotta Toivanen
2011, WSOY
185s.
Kansi: Marjaana Virta
Sivumerkkejä 