Yöperhonen sijoittuu kahdelle aikatasolle. Vuonna 2015 toimittaja Verna Malinen löytää isänsä murhattuna Marinmaan Lavran kylästä. Henrik Malisen suuhun on työnnetty yöperhonen ja muutenkin ruumista on runneltu. Verna asettuu paikallisen muorin, Elna Mihailovnan kotiin selvittämään, mitä isälle on oikein tapahtunut. Elna kietoutuu myös Henrikin äidin tarinaan, jota seurataan toisella aikatasolla.
Siinä ollaan vuoden 1937 Neuvostoliitossa, jossa Henrikiä odottava Irga Malinen joutuu vankileirille vakoiluepäilysten myötä. Kohtelu ja kohtalo vankileirillä on karmaiseva myös raskaana olevalle naiselle.
”Nyt Blatnoin piti suorittaa tehtävänsä. Kukaan ei estänyt, ei nostanut pikkusormeaankaan. Eivät naiset, joista jotkut olivat varmasti yhtä nuoria kuin minä, joillakin taas samanikäisiä tyttäriä. Entiset perheenisät eivät ryhtyneet puolustamaan kunniaani. Poliittiset vangit, entiset yliopistojen professorit, insinöörit, biologit, korkeiden aatteiden runoilijat. Älähtikö heistä kukaan? Päinvastoin, saatoin tuntea ilmassa väreilevän kiihkon. Minut irrotettiin paalusta ja paiskattiin lattiaan. Kyhjötin polvet verta valuen, mekko revittynä ja rätti naaman eteen sutaistuna. Kuulin ympärilläolijoitten epäuskoisen hörinän ja jännittyneet nielaisut ja muistin, mitä Olga on varoittanut: ’Leiri tekee ihmisestä elukan.’”
Leirillä Irga kohtaa myös tulevan rakastettunsa Aleksein, mutta tässä tarinassa rakkaudelle ja toivolle jää silti vähän tilaa. Nykyajan kuvauksessa tarinaan sekoittuu myös kuvitteellinen hallitsija Vova, jonka osallistuminen tarinaan on yksi absurdeista juonenkäänteistä.
Ketun romaani on jälleen täynnä, menestysteos Kätilön tapaan, kielellisesti taidokasta, kansojenperinteitä ja historiaa taitavasti valottavaa kerrontaa. Uskomukset ja todellinen historiankerronta sekoittuvat mielikuvituksellisesti. Tarinaa on suhteellisen helppo seurata, vaikka aikatasoilla ja kertojien välillä hypelläänkin, ja vaikka kieli paikoitellen onkin vaikeaselkoista.
”Jättimäinen nuorukainen, joka vain hetkeä myöhemmin työntyy eteenpäin ja häpäisee Kasparovin, tuon nerokkaan shakkimestarin ruiskuttamalla tämän kasvoille ketsuppia. Isä oli lähtenyt ajamaan huligaania takaa, mutta miliisi oli pysäyttänyt, käskenyt pitämään huolta omista asioistaan. Kasparov ja ketsuppipullo. Siinä kiteytyi isän mielestä koko nyky-Venäjän tila, nöyryytys ja väkivalta.”
Vankileirien karua arkea Kettu kuvaa kaunistelematta ja rajusti, mutta muistaa tuoda elämänmakuisesti esiin sen kokevat ihmiset.
Osallistun kirjalla Helmet2018-lukuhaasteeseen #35 (entisen itäblokin maasta kertova kirja).
Katja Kettu: Yöperhonen
2015, WSOY
322s.
Kansi: Martti Ruokonen / Eemil Karila / Katri Lehtola
Sivumerkkejä 